Julkaisimme 20.8. 11-vuotiaan Khadija Malikin pitkän tarinan ”Hillo” (Tulitusta ja hilloa, 20.8.), joka oli tavanomainen satu. Sellaisia voisivat kertoa missä tahansa lapset, joille on luettu tai jotka ovat itse oppineet lukemaan ja käyttävät taitoaan innokkaasti.

Khadijan toinen, samoin sodan aikana syntynyt tarina kertoo meille siitä, että lasten mielikuvituksen käyttö, tarinointi, leikit samoin kuin kaikki ihmisten toiminta yleensäkin heijastavat yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja psykologisia oloja, joissa he elävät.

Khadija on itse kirjoittanut Noorista tarinan, jonka toivoo motivoivan ihmisiä rauhan tekoihin.

Noor (tytön nimi, joka merkitsee valoa)

Noor on tyttö, joka elää yksinään tosi-sodassa Naqourassa (Etelä-Libanonissa). Tappaminen, pommitus, kipu, haavoittuminen, hävitys - Noor oli nähnyt kaikki nämä sanat katsoessaan televisiota perheensä kanssa. Yhtäkkiä he kuulivat kovan pommituksen äänen, joka tuli läheltä heidän kotiaan sota-aluksista. Hänen isänsä meni ulos katsomaan mitä tapahtui, ja pommi räjähti hänen lähellään, ja hän kuoli. Sitten hänen äitinsä meni ulos etsimään isää ja löysi tämän kuolleena. Ja kun äiti itki ja nyyhkytti ja tuijotti miestään, toinen pommi osui häneen, ja hänkin kuoli. Sitten tyttö meni ulos ja näki molemmat vanhempansa kuolleina. Hän alkoi nyyhkyttää ja itkeä äitiään ja isäänsä. Ja Noor jäi yksin itkemään vanhempiaan.

Sen pituinen se.

Khadija on lisännyt satuunsa oman mielipiteensä:

Tällaiset tosielämän tarinat vaativat meitä tekemään kaikkemme sodan lopettamiseksi, jotta pääsisimme jokapäiväisistä kuolonuhreista ja jotta tämä ei tapahtuisi enää koskaan. Tämä Noorille tapahtunut tarina johtuu israelilaisten miehityksestä, joka turmeli maamme ja hävitti kotimme. Mutta tämä miehitys ei pysty estämään meitä säilyttämästä arvokkuuttamme ja se on meidän kunniamme.

Englanninkielisestä käännöksestä suomentanut Kirsti Palonen

Toinen puoli Khadijan ruumiista on halvaantunut synnytyksenaikaisen happikadon vuoksi. Mutta jo se, että hän kirjoittaa tarinoita ja haluaa välittää mielipiteensä meille Suomeen, osoittaa, että tyttö on BAS-ilainen ”kestävyyden lapsi”.

Yhteistyöjärjestömme Beit Atfal Assumoudin nimi merkitsee ”Kestävyyden lasten koti”. Saduttaminen on yksi keino, joka auttaa lapsia kestämään. Kun suunnittelin sodan aikana aloitettua uutta sadutushanketta BAS:in Family Guidance Centerin sosiaalityöntekijä Elham Shahrourin kanssa, hän osoitti ymmärtävänsä, että sadutuksella on merkitystä myös aikuisille. Elham arveli, että ehkä sadutus voi olla terapiaa, joka auttaa myös aikuisia sodan aikana.

Vaikeissa oloissa mielikuvituksella ja leikillä voi olla elintärkeä merkitys. Juutalaislapset leikkivät jopa keskitysleireissä. Heidän vanhempansa ymmärsivät leikin suuren psykologisen merkityksen yrittäessään mahdollistaa leikkimisen lapsilleen kuoleman kynnyksellä. Kirjassaan “Children and Play in the Holocaust. Games among the Shadows” George Eisen kirjoittaa: “- - leikki on elämänalue, jolla voi harjoitella sopeutumisen tärkeää taitoa – jopa lopulta sopeutumista kuoleman ja kärsimyksen hyväksymiseen elämällä sitä leikkiympäristössä. Mutta samassa kontekstissa leikki onnistuu myös luomaan tilanteen, jossa lapsi voi harjoitella vahvasti hengissä säilymiseen suuntatutunutta käyttäytymistä.”

Kun suomalainen murrosikäinen tyttö oli lukenut Kirkukista tulleita kurdilasten kertomia satuja (PSV:n Prdi chirok –hanke), hän ihmetteli, miten niissä syötiin niin paljon. Palestiinalaislastenkin saduissa syömisellä on tärkeä sijansa, kuten ”Hillossa”. Sadussa lapsi syö tai muut syövät ja lapsella saattaa olla nälkä. On myös tarinoita, joissa lapsi tulee syödyksi. Kaikkein useimmin olen vastaanottanut Satusilta-hankkeissamme erilaisia versioita Punahilkasta. Myös pikkukilejä on susihukka hotkinut kitaansa. Näissä erilaisissa syömisen teemaan liittyvissä lasten tarinoissa tulee selkeänä esiin toisaalta perustava tuhoutumisahdistuksemme ja toisaalta tarve saada ravintoa elämän jatkamiseen.

Sadutus luo samanlaisen ns. transitionaalitilan kuin leikki. Se pyrkii muuttamaan lapsen ja aikuisen välistä vuorovaikutusta poistamalla asetelman, jossa aikuinen olisi ohjaava subjekti ja lapsi toiminnan kohteena oleva objekti. Sadutettaessa muodostuu mahdollisuuksien tila, jossa osapuolet yhdessä voivat luoda jotain uutta. Kun he ryhtyvät yhteistyöhön, kumpikaan ei vielä tiedä, millainen luomus on syntymässä.

Luovana tuotteena se on arvokas, mutta sillä on oma arvonsa myös kummankin osallistujan kehityksessä. Yhteistoiminnalla tuotettu kertomus on siirtymäobjekti, joka mahdollistaa muutoksia kummankin sisäisessä maailmassa. Tämä muutos näkyy usein sadutuksen jatkuessa lasten myöhemmissä kertomuksissa.

Voit tukea sadutustoimintaa, samoin kuin muutakin psykososiaalista työtä pakolaisleireillä Libanonissa antamalla avustuksesi Mielen rauhaa keräykseen tilille Libanon / Psykologien Sosiaalinen Vastuu Sampo 800019-703530, viitenumero 1588, keräyslupa OKU1378A.

Kirsti Palonen