Naharnetin mukaan Libanonin armeija surmasi aikaisin tänään torstaina kuusi Fatah al-Islamin taistelijaa lähellä Qalamounin kaupunkia Pohjois-Libanonissa. Sotilaslähteiden mukaan armeijan helikopterit ajoivat takaa Fatah al-Islamin miehiä, jotka piilottelivat Qalamounin metsissä ja luolissa. Kuolleista kolme oli saudeja, kaksi libanonilaista ja kuudennen henkilöllisyys ei ollut välittömästi selvillä.

Nahr el-Baredista uutiset ovat samanlaiset kuin muulloinkin viime päivinä: ajoittaista ampumista. Ja jossain siellä 1.000 – 2.000 ihmistä on sinnitellyt 40 päivää. 27-vuotias Mohamad Mubada pääsi onneksi sieltä pois jo taistelujen alkupäivinä. Hän kertoo, miten sokeana koki tilanteen, josta näkevienkin oli vaikea selvitä.

Ei ollut koskaan tullut mieleemmekään, että sellainen taistelu voisi tapahtua. Heräsimme ampumisen ääniin, mutta ajattelimme, että se oli jokin yksinkertainen väärinkäsitys, joka ratkeaisi pian.

Menimme kadulle. Äkkiä pommi putosi lähelle. Tunsin rintaani ahdistavan ja kykenin tuskin hengittämään. Joku ohjasi minut vanhempieni talon. Ampuminen jatkui. Pelkäsin kovasti ja pyysin heitä viemään minut suojaan.

Kahden tunnin päästä eräs mies meni viemään lapsiaan. Häntä osui selkään eikä kukaan uskaltanut pelastaa häntä. Hän kuoli keskelle katua. Hänen hirveän kuolemansa jälkeen minusta tuntui, ettei ollut mitään toivoa ja jokainen oli kuoleva.

Kun pommi putosi hyvin lähelle, olin niin peloissani, että romahdin psyykkisesti. En pystynyt puhumaan enkä tuntenut mitään ennen kuin huomasin olevani jonkun kotona. Vanhempani olivat toisessa suojassa. Sisareni toi ruokaa, koska en ollut syönyt koko päivänä.

Toisena päivänä ihmiset kuulivat, että leipää oli jaossa. Mutta valitettavasti tarkk’ampuja alkoi ampua ihmisiä, ja yhtä miestä ammuttiin päähän.

Punainen Risti evakuoi minut ja vei minut Beddawiin. Olin siellä sitten yksin enkä tiennyt, missä perheeni oli. Aloin etsiä koulun ympäristöstä, kunnes äitini löysi minut.

Minulla on vain yksi pyyntö: lakatkaa taistelemasta toistenne kanssa.

Kirsti Palonen