Psykologi Liliane Younes saapui Helsinki-Vantaan lentokentälle myöhään eilen illalla. Vierasta olivat vastassa Sirkku Kivistö, Jorma Fredriksson ja Kirsti Palonen.

179731.jpg

Liliane Younes (toinen vasemmalta) ensimmäistä kertaa Suomessa. Vastaanottajina Sirkku Kivistö (vas.), Jorma Fredriksson ja Kirsti Palonen. Kuva: Erkki Kivistö

Koulupsykologi Jorma Fredriksson ehti lyhyitten vastaanottoseremonioitten aikana jo todeta, että ensi vuonnakin Liliane Younesilla on hyvä syy tulla Suomeen. Hän toimii Libanonissa psykologina BAS:n Family Guidance Centersissä, jonka asiakkailla on paljon oppimis- ja kouluvaikeuksia. Lisäksi hän on koulupsykologina Saidan kaupungissa. Työssään hän kohtaa jatkuvasti yksilöitä ja yhteisöjä, joiden elintärkeitten perustarpeitten tyydyttyminen on estynyt tai uhattuna. Hän on asiantuntija kysymyksissä, jotka International School Psychology Association (ISPA) on valinnut kollokvionsa teemaksi ensi vuonna. 

ISPA:n 29. kollokvio Meeting Individual and Community Needs järjestetään 24.-28.6.2007 Tampereella, ks.

http://www.ispaweb.org/Colloquia/Tampere/TAMPERE%20%201st%20Circular.pdf

Koska ilta oli jo myöhäinen Liliane kiidätettiin lentokentältä suoraan hotelli Kivistöön. Erityisiä liikennejärjestelyjä ei tarvittu, vaan Erkki Kivistön johdolla yhden auton saattue saapui Korsoon kuin mikä tahansa kuljetus.

Nyt lauantaiaamuna Liliane Younes ja PSV:n puheenjohtaja Sirkku Kivistö ovat aloittaneet hotelli Kivistössä neuvottelut, joitten teema on sama kuin ensi vuoden ISPA-kollokvion. Aiheena on, miten PSV:n ja BAS:n yhteistyö tehokkaimmin kohtaa Libanonin pakolaisleireillä elävien palestiinalaisten tarpeet. Neuvottelujen onnistumista varjostaa PSV:n neuvottelijan äänen huono kunto. Eilen illalla Sirkku Kivistö puhui kuiskaamalla, mutta toivoi, että tänä päivänä äänivarat olisivat paremmat.

179805.jpg

PSV-BAS -neuvottelut käynnissä hotelli Kivistössä Vantaan Korsossa. Kuva: Liisa Pekkanen

Puolen päivän aikaan neuvottelijat siirtyvät Korsosta Helsingin Rautatientorille osallistuakseen siellä klo 13:sta lähtien järjestötorin tapahtumiin. He ovat mukana myös klo 15 alkavassa mielenosoituksessa.

Kirsti Palonen