Minulla ei ollut tilaisuutta osallistua eilisiltaiseen kokoontumiseen Venäjän suurlähetystön edessä. Kävin katsomassa tänään ihmisten mielenilmauksia.

Muistin, miten Venäjän turvallisuuspalvelu FSB yritti myrkyttää Anna Politkovskajan matkalla Beslanin koulukaappauksen tapahtumapaikalle. Muistin TV1:ssä esitetyn järkyttävän dokumentin "Beslan - paha uni jatkuu", jossa koulukaappauksesta selvinneet lapset kertoivat kokemastaan kauhusta ja näkemästään kuolemasta.

214725.jpg

Kuva: Kirsti Palonen

Katselin dokumenttia aikana, jolloin mieli täyttyi lasten ja ylipäätään siviilien kokemuksista Israelin pommittamassa Libanonissa. Beslanin lasten pelko ja tuska ei ollut mitään ainutlaatuista, ei myöskään Libanonin lasten. Miljoonat lapset pelkäävät, kärsivät ja kuolevat maailmassa koko ajan.

Myöskään Anna Politkovskajan murha ei ollut mitään ainutlaatuista. Maailmanlaajuisen sanomalehtiliiton WAN:in mukaan tänä vuonna on surmattu 75 toimittajaa. Luku on jo ylittänyt edellisen koko vuoden ennätyksen.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Anna Politkovskajalle tavalliset siviilit olivat päähenkilöitä. Jukka Mallinen, joka on suomentanut Politkovskajan kirjan Toinen Tshetshenian sota, kirjoitti tämän päivän Helsingin Sanomissa:

Tšetšeeninaiset kuljettivat ja piilottelivat häntä, järjestivät salaisia kohtaamisia sotaa käyvässä tasavallassa, jossa naisten silmät tarkkailivat kaikkia julmia tapahtumia. Aihepiirinä oli siviilien kohtalo: lapset, synnytyssairaalat, koulunkäynti, raskaana olevat naiset, vanhukset. Hän edusti elämän puolesta taistelevaa naisnäkökulmaa sodan ja machoilun maailmassa.

214722.jpg

Kuva: Kirsti Palonen

Olli Sinivaara lainasi Eeva-Liisa Manneria puhuessaan Helsingin Poetiikkakonferenssissa 22.8.2005:

Jos suru savuaisi -kokoelman (1968) ensimmäinen runo kuuluu: "Jos suru savuaisi, maa peittyisi savuun./ Kai se peittyykin jo/ ja palaa muinaiseen hahmoonsa, yön sydämelle.// Valloittajat tulevat, keskiaika on palannut/ mutta ilman keskiajan valoa:/ taivaskaan ei ole enää kirkas." Ja  yhdeksän vuotta myöhemmin julkaistussa Kuolleissa vesissä Manner kirjoittaa: "Kaikki täällä on maalattu veren värillä:/ kirjat, talo ja harppi, illan reuna, [.]."

214729.jpg

 

Kuva: Kirsti Palonen

 

Anna Politkovskaja on näinä päivinä noussut uhatun sananvapauden symboliksi. Mutta tärkeintä on se, mistä hän puhui. Toistan vielä Jukka Mallisen luonnehdinnan siitä, mitä Politkovskaja edusti:

 

Aihepiirinä oli siviilien kohtalo: lapset, synnytyssairaalat, koulunkäynti, raskaana olevat naiset, vanhukset. Hän edusti elämän puolesta taistelevaa naisnäkökulmaa sodan ja machoilun maailmassa.

 

Beslanin kaappauksesta selvinnyt poika kertoi kaappaajan huutaneen lapsille: Me tapetaan teidät, jos ette ole hiljaa.

 

Toinen poika sanoi: Minun oli vaikea olla hiljaa.

 

Nyt on hiljennetty nainen, joka halusi kertoa maailman lasten hädästä ja pelosta, joka jää kuulematta ja jota pahimmassa tapauksessa käytetään hyväksi Venäjällä tai Libanonissa tai Gazassa tai... Harvalla on kykyä ja rohkeutta tuoda esiin vaikeita tai kiellettyinä pidettyjä asioita siten kuin Anna Politkovskaja pystyi. Mutta meillä on mahdollisuus harjoittaa sananvapautta ja mielipiteemme ilmaisua yhteisissä mielenosoituksissa.

214717.jpg

Kuva: Kirsti Palonen

Beslanin lapset käyttivät dokumentissa sananvapauttaan. Yksi pienistä haastatelluista kertoi, mitä ajatteli päästyään ulos koulurakennuksesta: Ajattelin, että minun on vain käveltävä eteen päin. Tiesin, että äiti on jo kuollut.

Anna Politkovskaja on kuollut. Kirsikka Moring luonnehti häntä eilisessä Helsingin Sanomissa ihmisyyden puolustajaksi. Jos yksi merkittävä ihmisyyden puolustaja tapetaan, on tärkeää, että ilmaisemme tuomitsevamme tämän teon. Mutta yhtä tärkeää on, että yhden poikkeuksellisen ihmisen menetys korvautuisi monien rekrytoitumisella ihmisyyden puolustajien pysyvään armeijaan, joka toimii Anna Politkovskajan esiin nostamien pienten ihmisten oikeuksien puolesta.

Siviilejä tapetaan koko ajan taisteluissa ja terrori-iskuissa. Sota tappaa tulitauon solmimisen jälkeenkin. Libanonin 34 päivää kestäneen sodan jälkeen on 14.8.-3.10. kuollut 21 ihmistä räjähtämättä jääneisiin pommeihin. Heistä 16 oli siviilejä ja viisi pommien hävittämiseksperttejä. Yli 100 on samana aikana haavoittunut räjähtämättömiksi miinoiksi jääneistä pommeista.

Kirsti Palonen