Median kiinnostus Nahr el-Baredin tapahtumiin näyttää lopahtaneen. Ne eivät ole enää "breaking news". Mutta taistelut jatkuivat edelleen eilen. BAS:n johtavan hammaslääkärin Faizah Ainan mukaan toissayö oli pahin. Hän välittää meille BAS:n toimintakeskuksen talonmiehen Sabrin viestin, että ammunta oli täysin sattumanvaraista.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Sabrin vaimo kuoli neljä päivää ennen taistelujen alkamista. Hän on lähettänyt lapsensa leiristä, mutta ei ole itse suostunut lähtemään. Faizah ei kirjoita mitä syitä hän on antanut päätökselleen, mutta yhtenä psykologisena vaikuttimena voi olla, että mies ei ollut ehtinyt kunnolla edes alkaa surra vaimonsa kuoleman vuoksi, saati sitten sopeutua siihen. Nyt onkin todella vaikea saada surra rauhassa vaimon menetystä, kun siihen sekaantuu tällainen katastrofi.

 

BAS:n toiminnanjohtaja Kassem Aina soittaa Sabrille kolmen tunnin välein ja yrittää taivuttaa häntä lähtemään Nahr el-Baredista. Mutta mies ei ole suostunut.

 

Faizahin mukaan ihmiset, jotka tänään pääsivät ulos Nahr el-Baredista, olivat erittäin huonossa kunnossa.

 

Kun vielä jatkuvat taistelutkin alkavat häipyä uutisina lehtien sivuilta, mahtaako tiedotusvälineitä enää kiinnostaa lainkaan se hengissäselviämisen kamppailu, joka Nahr el-Baredin pakolaisilla jatkuu kuukausia, ehkä vuosia senkin jälkeen, kun ampuminen on lakannut ja suuri osa leiristä on raunioina.

 

Nahr el-Baredista poistuneet ja ensihätään Beddawiin sijoittuneet perheet ovat etsiytyneet sukulaisten luo. Perheet ovat edelleen liikkeessä ja lähtevät pois Beddawista, jos sukulaiset asuvat muualla. BAS:n on vaikea olla ajan tasalla tässä muuttoliikenteessä. Henkilökunta yrittää pitää kirjaa perheitten olinpaikasta, mutta muuttajien jäljittäminen ei ole helppoa. Jos he asettuvat muille pakolaisleireille, niin kuin suuren osan on pakko, BAS:n toimintakeskusten henkilökunta siellä saa todennäköisesti jossain vaiheessa yhteyttä ainakin osaan heistä.

 

Nahr el-Baredin perheet tarvitsevat pitkäaikaista tukea. BAS tunnetaan palestiinalaisten keskuudessa arabiankielisellä nimellään Beit Atfal Assumoud. Järjestö perustettiin 1976 huolehtimaan Tal el-Zaatarin verilöylyssä täysorvoiksi jääneistä lapsista. Nimi on suomeksi "Kestävyyden lasten koti". Perustamisestaan lähtien BAS on tehnyt pitkäjänteistä työstä, vaikka onkin aina antanut oman panoksensa myös akuuteista kriisitilanteista selviämiseen.

 

Mutta kaikessa toiminnassaan BAS on täysin ulkomailta saamiensa avustusten varassa. Voit tukea järjestön työtä Psykologien Sosiaalisen Vastuun kautta.

 

Keräystili: Libanon / Psykologien Sosiaalinen Vastuu

Sampo 800019-703530

Viitenumero: 1656

Keräyslupa: OKU 1819 A

 

Blogin arkistosta löydät myös kuvia, joita BAS:n henkilökunta on ottanut Nahr el-Baredin taistelujen alkamisen jälkeen.

 

Kirsti Palonen