Jamal Abou Saleh sadutti 1.6.2007 13-vuotiasta Fatima Nadem Nasseria, joka oli joutunut jättämään kotinsa Nahr el-Baredissa ja oli päätynyt Shatillan pakolaisleiriiin Beirutiin. Shatilla on erittäin ahtaastiasuttu. Nahr el-Baredin asukkailla oli enemmän tilaa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Fatiman kertomuksessa tulee esiin, miten aluksi on vaikea luopua meneillään olevasta yhteisestä prosessista. Koko laaja suku on valmistautunut hääjuhlallisuuksiin ja tätä prosessia jatketaan, vaikka pommituksen vuoksi joudutaan lähtemään suojaan.

 

Nukuin isoäitini kotona. Heräsin kovaan pommituksen ääneen. Huomasin, että isoäiti ja tätini olivat myös hereillä. Ennen aamurukousaikaa juoksimme katsomaan televisiota saadaksemme selville, mitä tapahtui, mutta valitettavasti emme saaneet siitä mitään tietoa.

 

Pysyimme sisällä siihen asti, kunnes aamu valkeni. Uutisten katsomiseen ei ollut sähköä. Ihmiset sanoivat, että asialla ovat armeija ja Fatah al-Islam.

 

Sitten tulivat isoisän perhe ja setäni Ibrahim ja hänen vaimonsa, setäni Hassan, Kamel, Housien ja hänen tyttärensä, joka on morsian. Hänen häittensä piti olla tänään. Ja veljeni tytär ja hänen sulhasensa, veljeni tytär ja hänen miehensä. Ja kaikki keskustelut liittyivät vain morsiameen, että eilen piti juhlia morsiamen iltaa ja tänään häitä, miten olisimme ja minne menisimme, ja emme tienneet mitä tapahtuu sen jälkeen.

 

Kaiken tämän puheen ja pommituksen jatkuessa menimme pommisuojaan, mutta isoäiti ei voinut tulla kanssamme, koska hän ei pysty kävelemään. Veljeni Fadel ja Yousef ja Ibrahim-setä kantoivat hänet isän

kotiin.

 

Kun tulin pommisuojaan, siellä oli paljon lapsia, jotka itkivät ja olivat peloissaan. Monet ihmiset pelkäsivät kovasti. Nukuin kaksi tuntia, koska en ollut pystynyt aikaisemmin nukkumaan.

 

638950.jpg

Fatima Nasserin piirustus pommisuojasta. Kuva: Beit Atfal Assumoudin kuva-arkisto.

 

Kolmantena päivänä kuulin, että setäni taloa oli pommitettu ja naapurimme talo oli tuhottu. Kuultuani tämän olin hirveän surullinen. Huusin: ”Jumala suojelkoon sinua Hiba!”

 

Olimme naapuritalossa katsomassa televisiouutisia. Sitten kuudelta sähkö katkesi ja pommitus alkoi taas. Menimme takaisin suojaan. Sitten menimme yhdeksältä takaisin kotiin, koska pommitus lakkasi. Luojan kiitos, koko perheemme oli turvassa, samoin isoäiti.

 

Nukuimme kotonamme. Taas kello viideltä pommitus alkoi ja me menimme takaisin suojaan. Kun pommitus lakkasi, menimme kotiin. Minulla oli kova jano, mutta missään talossa ei ollut vettä. Sitten Elkatib-perheestä oleva mies meni avaamaan painepumpun, ja me kaikki täytimme tyhjät pullomme. Sitten pysyin kotona kello 23.30:een saakka.

 

Ihmiset alkoivat lähteä leiristä, ja moskeijassa kehotettiin lähtemään ja kerrottiin, että bussit odottivat ulkopuolella. Kun kävelimme päästäksemme ulos leiristä, taivaalla oli valoraketteja. Kun pääsimme armeijan tarkastusasemalle, tarkk’ampuja tähtäsi meitä. Armeijan sotilaat käskivät juosta nopeasti, koska tarkk’ampuja oli valmiina ampumaan meitä.

 

638957.jpg

Fatima Nasserin piirustus ihmisistä lähtemässä Nahr el-Baredin leiristä. Kuva: Beit Atfal Assumoudin kuva-arkisto.

 

Sitten menimme nopeasti autoon. Tarkk’ampuja ampui meitä ja osui autonrenkaaseen. Kuski sai käännettyä sivuun vaihtamaan rengasta.

 

Kävelimme kunnes pääsimme Beddawin leiriin. Ihmiset olivat hyvin vieraanvaraisia. He avasivat meille koulut. Nukuimme, koska olimme hyvin väsyneitä. Kun heräsin, huomasin, että koululla nukkui paljon ihmisiä. Yöllä en nähnyt kunnolla ja olin peloissani, koska tarkk’ampuja osui autoon, jossa olimme.

 

Ajattelen vanhempiani, jotka jäivät leiriin. Ajattelen sitä, miten valmistin joka aamu teekupillisen, mutta nyt olen ollut viisi päivää ilman teetä.

 

638959.jpg

Fatima Nasser piirsi kaipaamansa teekupillisen. Kuva: Beit Atfal Assumoudin kuva-arkisto.

 

Sitten neljältä saimme auton tuomaan meidät veljeni Ghassanin luo Shatillan leiriin.

 

Kirsti Palonen