PSV:lle esitettiin ajatus vauvanvaippojen keräämisestä valmistajilta ja niitten lähettämisestä Libanoniin. Idea on hyvä sikäli, että se perustuu tietoon jokaisen ihmisen perustarpeista. Kakittava on. Mutta yhteistyöjärjestömme BAS:n mukaan tällainen avustustapa ei ole toivottu yksin jo siksi, että BAS:lle vaippojen vastaanottamisesta koituvat tullimaksut olisivat suuret.

Järkevintä on, että järjestölle lähetetään rahaa sen arvioimiin tarpeisiin ja se hankkii tuotteet paikallisesti. Täysin ulkomaisten avustusten turvin toimiva palestiinalaisjärjestö on joutunut 30 toimintavuotensa aikana ottamaan selvää siitä, mistä tarvikkeet saadaan halvimmalla, joten tämä järjestely tulee edullisimmaksi ja hyödyttää myös paikallista elinkeinoelämää. Kun BAS saa rahaa, jonka se jakaa pakoon joutuneille perheille 80 euron avustuksina käytettäväksi elämisen perustarvikkeisiin, perhe hankkii itse tai paikallisten avulla vaipat, jos niitä tarvitaan.

(Yhtäkkiä tuli epämiellyttävä ajatus. Mitä tapahtuu kaikille kertakäyttövaipoille? Kuka huolehtii roskista tällä hetkellä Libanonissa yleensä ja erityisesti pakolaisleireillä, joilla ei ole ollut ennenkään hyvin toimivaa jätehuoltoa? Näen muistumana vuosien ajalta Shatillan pakolaisleirin sisällä olevan avoimen kaatopaikan ja sinne heitetyillä tavaroilla leikkivät lapset. Ja muuallakin Libanon näytti usein valitettavan roskaiselta ja saasteiselta jo ennen tätä uutta sotaa ja sen tuottamaa öljykatastrofia.)

Shatilla joulukuussa 2000: tässä näyttäisi olevan jotain järjestystä - kirpputoria ja roskaa. Kuva: Kirsti Palonen

Köyhien libanonilaisperheitten lapsia Shatillan pakolaisleirin liepeellä joulukuussa 2000. Kuva: Kirsti Palonen

Toisella lailla voidaan toimia rauhanaikana, jos saadaan hyödyllisiä lahjoituksia ja kuljetus järjestyy ilman kustannuksia BAS:lle. BAS on mm. kiitollisena ottanut vastaan yhteistyöjärjestöämme Vaaka ry:n lahjoituksena saamia käyttämättömiä lasten vaatteita ja muita tarvikkeita, jotka vielä saatiin toimitetuiksi Libanoniin ilman, että BAS joutui panemaan rahaa tullimaksuihin.

Pieni oppii isolta

Kannattaa kääntää esiin tämän päivän Helsingin Sanomien sivu A6. Kiitokset Helsingin Sanomien kotimaan toimitukselle ja toimittaja Hanna Vilolle avustustyön ja erityisesti Libanonin avustustyön ongelmien asiallisesta informoinnista (HS 12.8.2006, A6):

"Avustusjärjestöillä vaikeuksia toimittaa apua Etelä-Libanoniin"

"Pyytämätön humanitaarinen apu usein piina kohdemaalle"

Olen itse vuosien varrella seurannut sisältäpäin useitakin avustusoperaatioita; tutuimpia ovat kahden täysin erilaisen järjestön avustusperiaatteet. Punainen Risti on maailmanlaajuinen vakiintunut, hyvin organisoitu järjestö, jolla on käytössä hioutuneet toimintatavat katastrofien ja kriisien varalle. Siinä toimii palkallisina ja vapaaehtoisina kaikkialla maailmassa käsittämättömän suuri määrä ihmisiä (ks. SPR: www.redcross.fi).

Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry (PSV) on runsaan 20 vuoden ikäinen ammatillispohjainen kansalaisjärjestö, jonka aktiivit ovat harvassa, esim. nyt Libanoniin suuntautuvassa Mielen rauhaa –kampanjassa aktiivit kollegat ovat kahden käden sormin laskettavissa. Onneksi kehitysyhteistyössä noudattamastamme verkostoitumispyrkimyksestä on ollut apua hädän hetkellä. Pienet kansalaisjärjestöt ja yksityisihmiset ovat tulleet avuksemme; erityisesti saamme kiittää Maailman sarjakuvat ry:n jäseniä.

Olen oppinut Punaiselta Ristiltä - niin teoriasta kuin käytännöstä - paljon hyödyllisiä asioita PSV:n toimintaan. Kun olin mukana tsunamin jälkeen SPR:n delegaatiossa Thaimaassa vuodenvaihteessa 2004-2005, logistikot tulivat useampaan otteeseen toimistoomme tai yhteiseen kokoukseen todeten, että taas siellä on lähetys (pienempi tai suurempi) vettä ja mihin ihmeeseen minä sen nyt panen. Phuketissa oli myös nähtävissä ilmiö, jonka Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen yksikön päällikkö Helena Manninen-Visuri mainitsee Helsingin Sanomissa: suuret käytettyjen vaatteitten vuoret.

Tältä se näyttää: käytettyjä vaatteita, avustuslähetyksiä Phuketissa tsunamin jälkeen

Veden lähettämisessä on sinänsä järkeä; usein katastrofitilanteissa hengissäselviämisen kannalta yksi ongelma on puhtaan veden puute. Mutta niin ei ollut Thaimaan tsunamikatastrofissa.

Jokaisen katastrofin synnyttämät avustustarpeet on arvioitava erikseen. Punaisella Ristillä on koulutettuja delegaatteja, jotka suorittavat nopean arvioinnin katastrofialueilla. Sillä on yhteydet paikallisiin Punaisiin Risteihin, jotka antavat ajankohtaisinformaatiota paikan päältä. Katastrofissa tarpeet saattavat myös muuttua nopeasti.

Myötätuntoa mutta myös malttia

Jos pitäisi mainita, mikä on parasta ihmisessä, kärkipään paikoista minun listallani kilpailisi kyky myötätunnon tuntemiseen. Se synnyttää ihmisessä halun auttaa haavoittuneita, kärsiviä, alistettuja ja heikoimmassa asemassa olevia. Myötäkokeminen saattaa synnyttää meissä sivustakatsojissa hädän tunteen, joka purkautuu pakkona tehdä jotain.

Jo pari vuosikymmentä olen arvioinut kriisireaktioita (omia ja muitten) yksinkertaisen mallin avulla, jonka olen oppinut suisidologian konkarilta E. S. Shneidmanilta. Hän nimeää psykologisessa kriisissä kolme päätekijää.

1. Psykologinen kipu

Elintärkeitten tarpeitten tyydyttämisen estyminen tai vaarantuminen aiheuttaa psykologista kipua, joka psyykkisten ilmenemismuotojen lisäksi voi tulla esiin somaattisinakin tuntemuksina ja oireina. Jos tilanne ei korjaudu tai henkilön rauhoittavat prosessit eivät käynnisty, tämä psyykkinen kipu tulee aina sietämättömämmäksi.

Libanonissa on kysymys todella elintärkeistä tarpeista. Psykologiassa kutsutaan myötätuntouupumukseksi sitä, että uhrien ja autettavien kriisireaktiot ja -oireet voivat tarttua auttajiin ja jopa ulkopuolisiin tv:n kautta eläytyviin sivustakatsojiin. Paniikki voi tarttua.

2. Havainto- ja ajattelutoiminnan kapeutuminen

Psyykkisessä stressissä tai hädässä meidän havainto- ja ajattelutoiminnassamme tapahtuu muutoksia. Olemme taipuvaisia kykyämme rajoittuneempaan havainnointiin ja alkeellisempaan ajatteluun. Emme näe kaikkia olemassaolevia vaihtoehtoja, vaan rekisteröimme vain kaksi tai pahimmassa tapauksessa yhden. Aina välillä olen miettinyt, miten usein tärkeät poliittiset päätöksetkin tehdään tällaisessa tilassa. Muistelepa, miten usein olet kuullut poliitikon perustelevan päätöstä: "Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa."

Ajattelumme taantuu yksinkertaisten vastakkainasettelujen tasolle: joko – tai, hyvä – paha, musta – valkoinen, puolesta – vastaan. Varsinkin kun ahdinkotila on ihmisen toiminnan tulosta, psyykkisen kriisin paineessa viholliskuvat kärjistyvät ja kokonaiset kansat leimataan tyystin pahoiksi. Joko – tai –ajattelu taas johtaa siihen, että jos joku sanoo myönteisen asian pahalla leimalla varustetusta tai auttaa niitä pahoja, hän on heidän puolellaan ja meitä vastaan.

On vaikea mieltää, että jos on inhimillisyyden puolella, voi auttaa sellaistakin, jonka mielipiteistä ei ole samaa mieltä tai joka on tehnyt sellaista, mikä on vastoin omia käsityksiä oikeasta ja väärästä. Ja ettei se myöskään sulje pois sitä, että auttajan mielestä tuomio rikoksista on oikein.

3. Paine toimia

Kriisissä vähenee asioitten monitahoisuuden ja –merkityksellisyyden sieto, kärsivällisyys, kyky odottaa. Paine tehdä jotain kasvaa. On helppo tajuta, että teot eivät aina ole nappiin osuvia, jos havainto- ja ajattelutoiminta on edellä kuvatulla tavalla kapeutunut.

Harkittua avustamista

Laadukkaan avustustoiminnan yksinkertaiset peruslähtökohdat ottavat huomioon ylläolevat kolme faktoria, jotka vaikuttavat psyykkisiin prosesseihimme ja käyttäytymiseemme riippumatta siitä, kuinka älykkäitä tai millaisessa asemassa olemme. Siksi avustustyöntekijöitä koulutetaan noudattamaan sellaisia käytäntöjä, jotka vastustavat haitallisia sivuvaikutuksia tuottavaa avustustyötä. Yksi tärkeimmistä periaatteista on, että tehdään pikainen tarvearviointi paikallisten yhteistyökumppaneitten kanssa, tarkennetaan sitä koko ajan jatkossa ja muutetaan toimintaa muuttuvien tarpeitten mukaan.

Meille yksittäisille ihmisille saattaa olla vaikeaa kestää omaa voimattomuuttamme ja odottaa ja hyväksyä, että joltain meille henkilökohtaisesti tuntemattomalta taholta aikanaan tulee informaatio siitä, mitä kannattaa tehdä. Usein vielä pyynnöllä ei ole kovin suoraa yhteyttä televisiossa näkyvään inhimilliseen hätään. Kun panet rahaa tilille tai keräyslippaaseen, tiedät, että apua tarvitsevan ihmisen ja Sinun itsesi välillä on monta henkilöä, joita et tunne. Voiko tuollainen auttaminen tuottaa mielen rauhaa avustajalle? Mielestäni voi, jos tiedät, että kyseinen auttamistapa on kaikkein järkevin tämänhetkisessä tilanteessa.

Katastrofi- ja kriisityössä auttamisorganisaatioitten johtajuus on erilaista kuin kehittämistyössä. Kun vaaditaan pikaista, mutta mahdollisimman tehokasta ja perusteltua toimintaa, on yksittäisen ihmisen päätettävä jollain perusteilla keihin luottaa ja sen jälkeen osallistuttava kollektiiviseen johtajuustoimintaan noudattamalla tehtyjä päätöksiä ja sopimuksia. Sooloilu voi vahingoittaa muuta avustustoimintaa ja sen aiheuttamat selvittelyt vievät turhaan muitten avustustyöhön osallistujien aikaa ja energiaa.

Mihin luottaa?

Itse luotan BAS:iin ja SPR:ään, niihin kahteen järjestöön, joitten kanssa (PSV:n lisäksi) olen eniten tehnyt työtä, sen vuoksi, että niillä on kokemusta avustustoiminnasta pitkältä ajalta ja siltä pohjalta muodostuneita nopeasti käynnistettävissä olevia käytäntöjä. Siksi että niitten toiminta perustuu paikallisten tarpeitten tuntemukseen ja siksi että tehty työ raportoidaan ja arvioidaan ja siitä pyritään oppimaan tulevaisuuden varalle. Kukaan, mikään järjestö ei pysty tekemään vaikeissa olosuhteissa työtä, jonka mahdollisesti jälkikäteen arvioiden olisi voinut tehdäkin toisin. Minussa herättää luottamusta, jos hankalia asioita pohditaan jälkikäteen.

PSV:n keräystoiminta noudattaa suurten avustusjärjestöjen pitkään kokemukseen perustuvia malleja. Olemme kiitollisia, että meillä on hyviä esikuvia. Pienimuotoinen toimintamme ei kilpaile muitten avustusjärjestöjen kanssa, vaan edustaa hiukan toisenlaista ruohonjuuritason toimintaa pakolaisleirien sisällä. PSV:llä on siellä kumppaneina kokeneet auttajat paikalla. BAS on sitoutunut tukemaan 3000 sotapakolaisperhettä. BAS:n sosiaalityöntekijät selvittävät perheiden tarpeet ja jakavat avustukset. Perhetyöstä heillä on jo 30 vuoden kokemus, johon auttaminen perustuu ja lisäksi tilanteen perusteelliseen tuntemukseen.

Huhtikuussa BAS järjesti konferenssin  ulkomaisille yhteistyökumppaneilleen. PSV:tä edusti puheenjohtaja Sirkku Kivistö. Paikalla oli lisäksi järjestöedustajia Belgiasta, Norjasta, Italiasta, Sveitsistä, Saksasta, Japanista ja Malesiasta. Yhdessä mietittiin, miten avustusyhteistyötä jatkettaisiin.

Sirkku toteaa: "Huhtikuu tuntuu tästä päivästä taaksepäin katsottuna suorastaan idylliseltä, vaikka jouduimme toteamaan, kuinka huono palestiinalaispakolaisten sosioekonominen asema Libanonissa on. Tämän yhteistyöverkoston taloudellisen tuen ja oman järjestönsä työvoiman perusteella BAS pystyi sitoutumaan 3000 pakolaisperheen hätäavustustoimintaan. PSV otti osuudekseen kerätä tukea 200 perheen elämispakettiin. Kukin järjestö uurastaa omassa maassaan ja auttaa BAS:ia auttamaan. Jokainen avustamista harkitseva voi ottaa mittapuukseen: montako perhettä haluan auttaa hengissä säilymiseen pakomatkan jälkeen? Yksi perhe = 80 euroa."

Kirsti Palonen