Psykologit ja psykoterapeutit tietävät, että traumatisoituneella ihmisellä on taipumus toistaa alkuperäistä traumaansa muunnetuissa muodoissa niin kauan, kunnes hän pystyy psyykkisesti sulattamaan vaikeitten  kokemustensa todellisuuden ja löytää keinoja hallita traumamuistumien herättämää ahdistusta ja moninaisia sietämättömiä psyykkisiä ja fyysisiä tuntemuksia. Usein trauman uhri on toistoissa samassa roolissa kuin alkuperäisessä katastrofissa, mutta hän voi myös samastua trauman aiheuttajaan ja tuottaa jollekin toiselle sitä kärsimystä, jota hänen on vaikea sulattaa oman sisäisen maailmansa osaksi. Yhä uudelleen olen miettinyt, miten traagisia prosesseja tämä yritys hallita psykologista traumaa voi aiheuttaa niin yksittäisen ihmisen elämässä kuin kollektiivisellakin tasolla.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Trauman luonteeseen kuuluu usein myös ilmiö, jota nimitetään hengissäselvinneen syyllisyydeksi (survivor guilt). Muiden kuoltua ympäriltä vaivoin ja vammautuneenakin selvinnyt potee tunnontuskia siitä, että hän ei kuollut läheistensä tai vaikka ventovieraittenkin kanssa.

 

Katastrofien vuosipäivät ovat aina merkityksellisiä niille, jotka ovat selvinneet ja niille, jotka eivät paikalla olleetkaan, mutta menettivät rakkaita läheisiä. Vuosipäivinä he elävät mielessään uudelleen tuota kauheaa päivää ja kokevat siihen liittyviä tunteita. Tämä voi tapahtua vielä kymmenien vuosien jälkeenkin, vaikka henkilö ei tietoisesti ole edes muistanut vuosipäivää. Samoin oma merkityksensä on sillä, kun kriittisestä tapahtumasta on kulunut 10 vuotta, 20 vuotta.

 

Traumojen hoidossa on tärkeää, että uhri voi käydä psyykkisen kokemuksensa ja sen aiheuttaman kärsimyksen läpi vähitellen uudelleen turvallisen ja hänen kipuaan kestävän toisen ihmisen tai ryhmän kanssa. Tuskan jakaminen vähentää sen polttavuutta. Sellaisen ilmaiseminen, jota ei tahdo melkein uskoa kauheudessaan todeksikaan, on usein äärimmäisen vaikeaa. Siksi trauman hoito voi viedä pitkiä aikoja. Ei löydy sanoja ja pelätään kokemusten esiinnostamisen tuottavan kestämätöntä tuskaa. Siksi traumaterapiassa käytetään myös muita menetelmiä kuin keskustelua. Lapsilla leikki ja piirtäminen ovat usein tärkeä osa traumojen hoitoa. Hoidossa aivan oleellista on, että kunnioitetaan uhrin omaa aikataulua, jolla hän voi prosessoida kokemaansa.

 

Qanan pommituksessa Israel järjesti konkreettisen trauman 10-vuotistoistuman. Se heitti kirjaimellisesti Qanan asukkaitten silmille 10 vuoden takaiset tapahtumat. Tällaisella "in vivo -terapialla" psykologiset yksilöitten traumat sekä Qanan ja Libanonin kollektiiviset traumat vain moninkertaistuvat. Suurista luonnonkatastrofeista selviäminen voi viedä vuosia. Ihmisen aiheuttamasta katastrofista selviäminen on vielä vaikeampaa. Katkeruudesta tuhoavan väkivallan tuottajaa kohtaan on erittäin vaikea päästä eroon.

 

Kirsti Palonen

 

3.8.

 

Day 21…..

 

The cycle of violence is still going on. However today I have a small story from Qana1 to Qana 2 published in Annahar newspaper.

 

Fida'a; a young girl from Qana who was only 8 years old during the first massacre in Qana survived the attack but lost her mother and four siblings. After Qana2 Fida'a disappeared, after Qana 2 no one knows if she is still in Qana or left.

 

After the first massacre, Fida'a could not speak about her shock and sufferings; she expressed herself in drawing after two years of psychological treatment. Her first and second drawings were very expressive but extremely hard. She drew a house with colorful flowers and trees, then Israeli planes and tanks striking Qana, two children were inside the house one of them headless, the other with amputated arm. Outside a woman lost her head while still nursing her baby, near her a dead body and a burnt tree.

 

After the drawings Fida'a was able to talk…. Most of the children who survived Qana 1 compiled the photos of their family members in one small photo, which they hang around their necks. They all expressed during group therapy sessions feeling guilty for being alive while the others died. How they will feel after the repeated massacre in Qana 2, are their traumas going to re-open and bleed again?????

 

This is not a fighting taking place it is only destruction against civilians, their living resources, shelters and whatever safety means they might seek…. as the Israelis claim that they are throwing leaflets warning the civilians to leave their villages we ask what kind of legislation would permit that??? Maybe Hussien the murdered baby of Qana 2 didn't read those leaflets with his mother, although on the ground all roads were turned into rubble, bridges destroyed and cars chased…. maybe because the aggressor decided that Hussien and his mother might think about carrying rockets to the fighters!!!!...