11-vuotias Jumana Hassan saa tänään kertoa meille, millaista oli asua koko sodan ajan Bourj el-Barajnehin pakolaisleirillä, jonka vieressä sijaitsevia Beirutin alueita Israel pahimmin moukaroi pommeillaan.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Asun Bourj el-Barajnehissa, joka sijaitsee keskellä Beirutin eteläisiä kaupunginosia, sodan päämaalitaulua. Sinä päivänä koko perheemme oli kotona, kun yhtäkkiä kuulimme voimakkaan pommituksen äänen hyvin läheltä leiriä. Se alkoi lentokentältä ja jatkui sen alueen tärkeimpiin osiin. Vaikka leiriimme ei osunut, olimme keskellä helvettiä. Ilmaiskut ja raskas tykistötuli mereltä olivat ympärillämme ja voimme nähdä selvästi pommitusten aiheuttamien tulipalojen sakean savun.

 

185818.jpg

 

Kaikki pelkäsivät, ruokavarat vähenivät ja useimmat kaupat oli suljettu. Äidin piti keittää, mitä hänellä oli jäljellä kotona, ja useimmat ateriamme olivat spagettia, linssejä ja papuja ilman lihaa tai vihanneksia. Minä pidän kovasti kanasta, mutta äiti sanoi, ettei sitä tahdo löytää eikä meillä ole siihen nyt varaa, kun hinnat ovat kalliit. Meillä oli vähän rahaa jäljellä ja meidän on elettävä taloudellisesti emmekä voi pyytää liikaa.

 

Isovanhempani ja setäni ja hänen vaimonsa ja kuusi lastaan, jotka elävät leirin ulkopuolella vaarallisella alueella, pakenivat meidän luoksemme. Voit kuvitella, miten ahtaaksi ja meluisaksi talomme tuli, kuinka monta ihmistä istui päivällispöytään. Välillä tunsin oloni epämukavaksi ja toivoin että saisimme talomme takaisin vain meidän perheellemme, mutta jälkeen päin kaduin sellaisia tunteita. Emme voi antaa sukulaistemme kuolla vaarallisella alueella. Välistä myös pyysin isää ottamaan minut katolle katsomaan, miten raketit putoavat alas, mutta aina hän kieltäytyi.

 

Haluan kertoa sinulle elämäni pahimmasta päivästä. Se oli kun isä meni käymään joittenkin ystäviensä luo. Pommitus alkoi taas ilmasta ja mereltä ja MK (tarkkailukone, suomentajan huomautus) lensi jatkuvasti yläpuolellamme. Menin ihan sekaisin ja aloin itkeä ja huutaa ihan hulluna. Kun hän palasi, juoksin halaamaan häntä ja pyysin, ettei hän enää koskaan jättäisi meitä. Sen jälkeen en ole päästänyt häntä koskaan silmistäni. Silloinkin, kun hän oli peseytymässä, odotin häntä oven takana niin ettei hän pystynyt lähtemään mihinkään.

 

185819.jpg

 

Päivät tuntuivat niin pitkiltä ja vaikeilta. Kun tulitus alkoi, juoksin halaamaan vanhempiani ja sisaruksiani ja itkin, että kuolisimme kuin televisiossa näkemäni ihmiset. Kun rauhoituin, kiitin Jumalaa, että olimme kaikki turvassa.

 

Monet ihmiset lähtivät leiristä sen jälkeen, kun Israel antoi evakuointivaroituksen. Me kaikki itkimme ja pyysimme isää viemään meidät pois. Mutta hän kieltäytyi, koska meillä ei ollut paikkaa minne mennä ja koska meille oli parempi kuolla arvokkaasti taloomme kuin kaduille ja joutua haudatuiksi luojaties minne. Yhtä päivää en pysty ikinä unohtamaan. Lähellä leiriämme sijaitsevaa Rowaiseksi kutsuttua aluetta pommitettiin 20 kertaa puolessatoista minuutissa. Leirin koko maaperä tärisi asukkaitten jalkojen alla kuin keskellä hurrikaania tai maanjäristystä.

 

Kun tulitauko astui voimaan, menin isän kanssa tarkastamaan isovanhempien taloa. Se ei ollut tuhoutunut, mutta oli kärsinyt suurta vahinkoa: ei ikkunoita, ovia eikä huonekaluja. Ja monet talot ympäriltä olivat muuttuneet jätekasoiksi.

 

Vaikka en menettänyt kotiani ja vaikka perheeni oli turvassa, tunsin suurta surua niitten lasten vuoksi, jotka raa'asti tapettiin tai jotka menettivät kotinsa. Pyydän Jumalaa siunaamaan heidän viattomat sielunsa ja niiden lasten ja aikuisten sielut, jotka myös kuolevat päivittäin Palestiinassa.

 

Minulla oli suomentaessani tätä lapsen tarinaa samanlaisia vaikeuksia kuin ottaessani selvää rypälepommeista ja MLRS-raketinheitinjärjestelmästä. Tarvittavia käsitteitä ei ollut sanavarastossani sen paremmin englanniksi kuin suomeksi. Piti kysyä BAS:n apulaisjohtaja Hanan Masrilta, mitä MK oikein tarkoittaa.

 

Hanan kirjoitti, että se on tarkkailukone ja sellaisia käytetään lentämään jatkuvasti kohdealueitten yllä ottamassa kuvia myöhempiä hyökkäyksiä varten. Hanan toteaa: "Tämä on sitä uutta sotakulttuuria, jota lapset nykyisin oppivat päivittäin. Se on heidän ainoa kontaktinsa uuteen teknologiaan."

 

Kuvitus kertoo taas samalla BAS:in tekemästä psykososiaalisesta avustustyöstä. Piirustukset ovat syntyneet sodan aikana BAS:in organisoimissa lasten ryhmissä. Tällaista työtä BAS jatkaa edelleen sodan kokeneitten lasten kanssa. Voit antaa sille rahallisen tukesi tilille Libanon / Psykoplogien Sosiaalinen Vastuu Sampo 800019-703530, viitenumero 1588, keräyslupa OKU1378A.

 

Kirsti Palonen