Libanonissa ilmestyvä englanninkielinen The Daily Star -lehti kirjoitti YK:n erityisasiantuntijan todenneen viime perjantaina 15.9. toimittajille Beirutissa: "Siviili-infrastruktuurin, kuten ruokaa tuottavien tehtaiden, tarkoituksellinen tuhoaminen on kansainvälisen humanitaarisen lain piiriin kuuluva sotarikos."

 

Jean Ziegler, YK:n ruokaturvan erityisraportoija, selvitti viime viikolla sodan pitkäaikaisia vaikutuksia Libanonin maanviljelyyn ja kalateollisuuteen kiinnittäen erityishuomiota veden saatavuuteen Israelin pommitettua maata 34 päivän ajan.

 

188540.jpg

YK:n ruokaturvan erityisraportoija Jean Ziegler

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Zieglerin selvityksen mukaan kastelujärjestelmä oli täysin tuhottu. Ongelmaa pitkittää vielä, ettei kastelua voida korjata ennen kuin miinat on raivattu. ”Jos peltoja kastelee, rypälepommien tytärpommit (bomblets) liikkuvat ja tekevät miinojen raivaamisen vielä vaikeammaksi”, totesi Ziegler ja lisäsi: ”Ilman kunnollista kastelua jo kylvetty ja istutettu sato kuivuu.”

 

”Kastelujärjestelmälle aiheutetut vauriot ovat valtaisat”, hän sanoi. ”Allaspumput oli enimmäkseen tuhottu, ja etelässä vesi on 500 tai 600 metriä maanpinnan alla. He eivät tarvitse näitä pumppuja vain maatalouteen vaan myös terveydellisistä syistä.” Ennen sotaakin Libanonin kansalaiset kuluttivat päivittäin vain 60 litraa vettä, kun WHO suosittelee 120 litran kulutusta päivittäin.

 

”Olen nähnyt monia konfliktialueita taistelujen lakattua – Etiopia, Somalia, Bangladesh – ja yleensä niillä kohtaa suurta tuhoa, mutta missään en ole nähnyt tällaista hävitystä ja lisäksi ongelmaa, että 1,2 miljoonaa rypälepommiammusta riippuu puissa, makaa pelloilla ja muualla maassa vaikeuttaen jälleenrakennusta”, sanoi Ziegler.

 

”Infrastruktuurin tuhoaminen tekee vähintään vaikeaksi, jos ei mahdottomaksi, maataloustöitten jatkamisen. Ammuksia pudotettiin yli 450 paikkaan ja vaikka niitä on alettu poistaa pelloilta (esim. oliivi-, sitrus- ja tupakkaviljelmiltä), tämä työ vie vuosia.”

 

40 prosenttia libanonilaisista on suoraan tai epäsuorasti riippuvaisia maataloussektorista ja monien viljelijöiden täytyy ottaa lainoja. ”Viljelijät maksavat edellisen vuoden lainat seuraavan vuoden sadolla”, totesi Ziegler. ”Velkakierre pahenee, kun he eivät pysty viljelemään tänä kautena.”

 

Yli 8.000 libanonilaista perhettä elää kalastuksesta. Ziegler varoitti, että öljytuhon täyttä vaikutusta ei voi vielä tietää. Vahingot ekosysteemille voivat tulla näkyviin vasta joidenkin vuosien päästä.

 

Ziegler, Geneven ja Sorbonnen yliopistojen professori, tutki tilannetta suhteessa perustaviin ihmisoikeuksiin ja kansainväliseen humanitaariseen lakiin ja hän kertoi päässeensä ilman rajoituksia minne halusi. Zieglerin odotetaan esittävän selvitystuloksensa ja suosituksensa YK:n ihmisoikeuskomissiolle ensi viikolla.

 

Zieglerin havainnot toivat mieleeni Israelin rajan tuntumasta Shatillaan paenneen 9-vuotiaan Ali Hamza Fayedin kertomuksen, joka julkaistiin tässä blogissa 17.8. (Aikuiset taistelivat, lapset kertovat 2). Alihan sen jo kertoi:

 

Olin parvekkeella. Pommikone hyökkäsi meitä kohti. Putosin tuolilta. Sitten toinen raketti otti maalikseen vesisäiliön. Pelkäsin, koska talo tärisi.

 

Alin antaman todistajalausunnon perusteella voimme olettaa hänen palaavan perheineen hävitetyille viljelmille. The Daily Star ei maininnut Zieglerin puhuneen karjataloudesta. Alille jokapäiväinen lehmänmaito oli tärkeää ja hän kaipasi sitä Shatillan pakolaisleirillä. Hän tajusi myös kysyä, mitä pommituksissa mahtoi tapahtua kylän lehmille.

 

155038.jpg

Ali oli tyytyväinen saadessaan BAS:n Shatillan toiminakeskuksessa maitoa maansisäisen pakolaisuuden aikana.

 

Ja jos vaikka pommituksesta lehmät selvisivätkin, niin kuinkahan moni on astunut miinaan? Saakohan Ali tällä hetkellä jokapäiväisen maitonsa kotona etelässä vai onko heillä vielä mitään omaa paikkaa, mihin asettua?

 

Kirsti Palonen