Kirjoitin tässä blogissa 17.8.2006, heti viime kesän sodan jälkeen 9-vuotiaasta Ali Hamza Fayedista, joka oli äitinsä ja sisarustensa kanssa pommitusten ajan evakossa sukulaisperheessä Shatillassa.

Vierailin tammikuussa Sirkku Kivistön kanssa sekä evakot vastaanottaneessa perheessä että Alin kotona Majdal Zoonin kylässä lähellä Israelin rajaa. Molempiin perheisiin oli syntynyt tyttövauva sodan jälkeen.

Tänään tapasin uudelleen Shatillassa nyt 3-kuukautiseksi ehtineen Dina-vauvan. Perheen pieni asunto oli jälleen täynnä väkeä. Vieraan oli vaikea erottaa omia ja vieraita. Naapuritkin saapuvat lapsineen tervehtimään ulkomaista vierasta.

Faizah Masrilta ja Jamilé Shehadélta sain myöhemmin selvityksen, että perheen äiti on 30-vuotias, isä 34 ja heillä on kolme lasta. Heidän luonaan asuu myös eri aikoina vaihteleva määrä sukulaisia.

Nyt perheellä oli vaikea ongelma ratkaistavana. Isän veli on asunut Tanskassa niin kauan, että on saanut maan kansalaisuuden. Mutta Tanskassa alkoi mennä huonosti. Vaimo lähti toisen miehen matkaan ja otti pariskunnan tyttären mukaansa. Mies sairastui psyykkisesti ja tunsi itsensä yksinäiseksi.

Hän päätti palata Libanoniin ja asettui asumaan veljensä pieneen taloon. Tanskassa hän oli saanut asiallista hoitoa ja hänelle oli löydetty sopiva antipsykoottinen lääkitys. Mutta Libanonissa samaa lääkitystä ei ollut saatavilla ja lääkäri oli vaihtanut lääkityksen toiseen. Sen jälkeen mies muuttui.

Myös kodin iloinen ilmapiiri muuttui tänään, kun perheenisä tuli jostain ulkoa sisälle veljensä kanssa. Veli on suurikokoinen mies. Hän menetti sisällissodassa vasemman kätensä kyynärpäähän asti. Ensimmäiseksi kiinnittyi huomio kädentynkään. Ei kuitenkaan kestänyt kauan huomata, että muutakin oli vialla. Siihen ei tarvittu kielen osaamista.

Mies alkoi heti puhua vuolaasti katsomatta kehenkään. Välillä hän nauroi katkerasti. Paikalla olevat aikuiset jännittyivät eivätkä osanneet ottaa kontaktia mieheen veljeä lukuun ottamatta. Myöhemmin sain kuulla joitakin miehen mielipiteitä – tai oikeammin hänen päässään olevan koneen sanelemia: Clinton on hiiri. Muut ovat lampaita ja lehmiä. USA on lopussa ja kaikki muutkin ovat lopussa.

Olin vierailun ajan tietämätön kiroiluista ja muista karkeuksista, joita mies päästeli suustaan, mutta monet pienet korvat kuulivat ja ymmärsivät.

Tanskan kansalaisena mies saa sairauspäivärahaa Tanskasta. Aina välillä hänen nykyinen 34-vuotias morsiamensa tulee Ein el-Helwehistä ja mies antaa hänelle rahansa.

Veljensä perheessä hän puhuu itsemurhan teosta. Tämän vuoksi veli ei uskalla päästää häntä näkyvistään. Perhe on neuvoton eikä tiedä, mitä tehdä. Sukulaissiteet ovat tärkeät. Itsestään selvästi he pitävät velvollisuutenaan huolehtia tästä sairaasta sukulaisesta.

Faizah ja Jamile neuvovat perhettä hakemaan apua Tanskan suurlähetystöstä, koska on kysymys Tanskan kansalaisesta. He näkevät vaihtoehtoina, että mies toimitetaan hoitoon Tanskaan tai että lähetystö huolehtii siitä, että hän saa tehoavan lääkityksen.

Kirsti Palonen