Pienen 4-vuotiaan pojan mielessä Nahr el-Baredin tapahtumat näyttävät olevan kaoottisia. Ali Ahmad Yousefin tarinassa on tosi ja fiktio limittäin eikä ulkopuolinen pysty päättelemään, mikä on todella tapahtunutta ja mikä pikkupojan mielikuvituksen tuotetta.

He ampuivat Al-Loolon taloa ja osuivat autoon. Tarkastuspisteellä monet autot ajoivat läpi ja syttyivät palamaan.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Minä ja Ibrahim ajoimme moottoripyörällä ja näimme hallituksen joukot. Ne kidnappasivat meidät. Ja tappoivat yhden sotilaan…Fatah al-Islam tappoi ja hautasi. Kun menin Ibrahimin kanssa katsomaan hallituksen joukkoja, yksi laukaisi meitä kohti ja melkein ampui meidät. Yksi Fatah al-Islamin mies laukaisi meitä kohti ja ampui meitä, se oli hän eikä hallituksen mies. Nahr el-Baredissa he heittivät raketin ja ampuivat meitä. Ammuin kaksi miestä, yhden armeijasta ja yhden Fatah al-Islamista. Isäni toi minulle pyssyn, sitten hän rikkoi sen ja nyt hän korjaa sen minulle.

 

Haluan, että he ottavat pois meidän talomme ja tuovat sen tänne.

 

Sitten tarkk’ampuja hyppäsi meidän ikkunaamme ja halusi heittää pommin päällemme. Hänellä oli veitsi ja hän melkein pisti meitä sillä.

 

Ali Ahmad Yousef, 4v

Beddawi, 23.5.2007

 

Ali ponnistelee saadakseen aikaan jonkinlaista jäsennystä mielensä kaaokseen. 4-vuotiaalle ei liene kovin selvää, kuka ampuu ketä ja mistä tässä kaikessa on kysymys. Kuoleman läheisyys on kertomuksessa tuntuva. Ali sisällyttää tarinaansa lukuisia läheltä piti -tilanteita. Mutta hän pyrkii myös pois avuttomasta uhrin osasta. Puolet vaihtuvat ja Ali onkin välillä ampuja. Mutta sitten pikkupoika, joka saa isältä pyssyn.

 

Koti on lapsen turva, mutta kun koti on turvattomassa ympäristössä, lapsi voi toivoa sen siirtämistä pois vaara-alueelta.

 

Kirsti Palonen