Ensin he ampuivat meitä kohti, sitten he heittivät pommeja. Menimme setäni taloon Safoorieen, koska oma talomme on joen rannalla. He heittivät pommin setäni paikkaan. En itkenyt enkä huutanut. Koko perhe oli siellä. Sitten pommi osui seuraavan talon kattoon. Minä en pelännyt. Söimme halvaa. Veljeni joi rintamaitoa seurassamme. Emme lähteneet sedän talosta ennen kuin tulimme tänne.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ennen tänne tuloamme olimme suojassa isovanhempieni talon kellarissa. He eivät päästäneet meitä menemään. Minä en nähnyt mitään, mutta ne jotka olivat siellä meidän kanssamme itkivät ja huusivat.

 

Haluaisin kovasti mennä takaisin kotiin, mutta siten, että Fatah al-Islam ei ole siellä eikä ammuta eikä pommiteta.

 

Haluan mennä takaisin kotiin, haluan mennä takaisin kouluun.

 

Wissam Ali Rashid, 6v

Beddawi, 23.5.2007

 

Wissamilla on selvä näkemys tulevaisuudesta, jollaisen hän toivoo. Hän ei todellakaan vaadi suuria. Hän haluaa päästä asumaan kotiinsa Nahr el-Baredin pakolaisleirille ja käymään todennäköisesti UNRWA:n koulua, jossa on ylisuuret oppilasmäärät luokassa. Wissam haluaa elää rauhassa pienen koululaisen elämää. Miten se voisi kenestäkään olla liikaa vaadittu.

 

Kirsti Palonen