Viikonvaihteessa on Nahr el-Baredissa käyty kiivaita taisteluja. Avustustyöntekijöiden mukaan leirissä on vielä 3000 – 5000 ihmistä. Punaisen Ristin Kansainvälisen Komitean mukaan monet haluaisivat paeta leiristä, mutta joukkoevakuointia on ollut mahdoton toteuttaa taistelujen vuoksi. Viikonvaihteessa saatiin leiristä ulos alle sata ihmistä, enimmäkseen naisia, lapsia ja vanhuksia, jotka kuljetettiin Beddawiin.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kun Nahr el-Baredin taisteluissa on alkanut jo neljäs viikko, olosuhteiden leirissä täytyy olla entistä kammottavammat. 11-vuotias Abdalla Kamel on jo ollut useita päiviä evakossa Shatillan pakolaisleirillä Beirutissa. Hän kertoi 4.6. miten tukalaa vajaa viikkokin oli Nahr el-Baredissa.

 

Nukuimme kolmelta aamuyöllä. Ampuminen alkoi viisisatasella. Halusimme lähteä pakoon, mutta emme pystyneet, koska meidän kotimme lähelle ammuttiin.

 

Aamulla ampumista oli vähemmän ja onnistuimme juoksemaan suojaan. Mutta olimme siellä tukehtumaisillamme, koska suojassa ei ollut yhtään ikkunaa ja siellä oli hiiriä ja rottia.

 

653229.jpg

Abdalla Kamel: Pommisuojassa hiirien ja rottien kanssa. Kuva: Beit Atfal Assumoudin kuva-arkisto.

 

Olimme siellä viisi päivää. Söimme makkaraa ilman leipää ja labnehia.

 

Näin ystäviäni sairaalassa. Halusin lähteä ystävieni mukaan ambulanssilla, mutta lääkäri ei antanut minun mennä, koska sairaala oli niin kaukana.

 

653241.jpg

Abdalla Kamel: Ambulanssi. Kuva: Beit Atfal Assumoudin kuva-arkisto.

 

Kun kuulin, että ystäväni olivat kuolleet, itkin ja luin sitten ääneen koraania.

 

653231.jpg

Abdalla Kamel: Ystäväni kuoli ja olen surullinen. Kuva: Beit Atfal Assumoudin kuva-arkisto.

 

Olin isäni kanssa enkä pelännyt. Itkin vain veljeni vuoksi ja nuorten miestemme vuoksi, koska palestiinalaiset ovat muslimeja.

 

Yöllä pakenimme Beddawiin, ja Punainen Risti syötti meille herkkuja.

 

653235.jpg

Abdalla Kamel: Avustuksia jaetaan. Kuva: Beit Atfal Assumoudin kuva-arkisto.

 

Sitten lähdimme Shatillaan. Olin iloinen, koska tapasin äitini ja veljeni ja näin isovanhempani. Pyysin heitä hakemaan meidät.

 

Shatillassa katselen joka päivä uutisia ja pyydän Jumalaa olemaan palestiinalaisten ja muslimien kanssa. Haluan kovasti mennä takaisin kotiin, koska silloin voin tuntea oloni turvalliseksi.

 

Viimeiseksi haluan kiittää Jumalaa.

 

Kirsti Palonen