Oliivipuu evankelisluterilaisen oppilaskodin pihassa Beit Jalassa. Kuva: Kirsti Palonen

Beit Jalassa sijaitsevan evankelisluterilaisen oppilaskodin viisi kasvattajaa osallistui tänään sadutus-workshopiin. Pirkko Tuhkasen ja minun lisäksi paikalla oli vielä seurakunnan papin saksalaissyntyinen vaimo. Hän auttoi alussa tulkaten, ennen kuin huomattiin, että työskentely sujui englanniksi ilman tulkkaustakin. Miehet auttoivat toisiaan välillä, kun tuli ymmärtämisvaikeuksia.

Koti on oppilasasuntola, jossa on tavallisesti 47 - 48 poikaa, pienimmät 6-vuotiaita ja vanhimmat 18-vuotiaita. Nyt siellä asui kuitenkin vain 20 lasta, jotka kävivät muita kuin hallituksen kouluja. Hallituksen koulujen opettajat ovat olleet kuun alusta lakossa, koska eivät ole saaneet palkkaansa seitsemään kuukauteen. Kun ei ole koulua, lapset ovat omissa kodeissaan.

Nämä miehet pystyivät hyvin ymmärtämään sodan aikana Libanonissa kerrotut tarinat. He totesivat, että heidän lapsensa kertovat samantapaisia asioita, vaikka eivät yhtä massiivisesta sodasta. Erilaiset aseet ja ammukset ovat myös heidän lapsilleen niin tuttuja, että he pystyvät erottamaan ja nimeämään ne kaikki. He pystyvät tunnistamaan ne myös äänestä.

Libanonissa kerrottujen tarinoitten joukossa oli 7-vuotiaan Hadiah Ashqarin kertomus:

Joukko lapsia leikki yhdessä. Lentokone tuli ja ampui heitä. Jotkut heistä kuolivat ja toiset eivät. Eilen Israel alkoi ampua ihmisiä ja taloja mereltä käsin. Israelilaiset ovat meidän vihollisiamme. He eivät halua antaa lasten leikkiä ja kun he ampuvat, pelkään perheeni puolesta. Kun kuulen ammuntaa, luen säkeitä Koraanista ja rukoilen ja kiroan Israelia.

Toivon Israelin kuolevan ja Bushin ja Condoleezza Ricen ja Amerikan ja toivon Jumalan antavan voiton vastarintataistelijoille ja Hizbollahille.

Englanninkielisestä käännöksestä suomentanut Kirsti Palonen

Pelko on oppilaskodin lapsillekin liian tuttu tunne. Vanhimmat pojat muistavat vielä hyvin, kun sotilaat ottivat vuonna 2000 talon haltuunsa. Ulkonaliikkumiskiellon vuoksi lasten oli jäätävä samaan taloon sotilaitten kanssa kolmeksi päiväksi, mikä oli heille hyvin pelottava kokemus. Lapset kokivat itsensä kaapatuiksi.

Myös näiden miesten kasvatettavaksi annetuilla pojilla lienee välillä ajatuksia, etteivät israelilaiset halua antaa lasten leikkiä. Kasvattajille on vaikeaa se, että kaikki suunnitelmat voidaan joutua milloin tahansa muuttamaan. Jos illalla on valmistauduttu viikonvaihteen retkeen meren rannalle, voivat aamu-uutiset muuttaa koko suunnitelman. Joskus on ehditty bussilla liikkeelle ja sitten törmätäänkin sotilaisiin, jotka ovat sulkeneet tien. Pakko on palata takaisin. Miesten on selvästi vaikea kestää lasten pettymystä.

Harjoituksena tehty ryhmäsadutus oli yhtä hauskaa kuin se on yleensäkin. Eikä nytkään haitannut, vaikka toiset kertoivat arabiaksi ja toiset englanniksi. Jamal Saboh, Joseph Kunkan, Saba Shahwan, Nicola Bishava, Mahed Zedan, Hannelore Shihadeh, Pirkko Tuhkanen ja Kirsti Palonen kertoivat:

Lapsi ihmettelee: "Mitähän tuossa laatikossa on? Mitähän toivoisin siellä olevan? Nallekarhun? Entä karkkia?"

"Taidanpa haluta karkkia. Mutta mitäs jos se on piparminttua. Minä en pidä piparmintusta. Parasta mennä ja katsoa. "

Kuva: Kirsti Palonen

"Mutta entä jos katson, mitä siellä on, kertomatta äidille ja isälle. Ehkä isä rankaisee minua. Mutta minä otan riskin ja katson mitä siellä on. Mitä sillä on väliä."

Kuva: Kirsti Palonen

"Haluan katsoa sinne pian ennen kuin kukaan poika tai tyttö tulee ja vie sen minulta. Ehkä siellä on kynttilä ja tulitikku; ja kynttilään tarvitsee tulitikun."

Kuva: Kirsti Palonen

"Minun on ihan pakko avata laatikko ja löydän sieltä varmaan kivoja tavaroita. Ja jos löydän kivoja tavaroita, olen onnellinen."

Kuva: Kirsti Palonen

"Olen niin nälkäinen, että minun täytyy avata laatikko ja löytää sieltä herkkukarkkeja. Mutta voi sentään, en saa laatikkoa auki yksin. Tarvitsen jonkun avaaman sen."

Englanninkielestä kääntänyt Kirsti Palonen

Monika Riihelän muistan joskus puhuneen satujen sisällön tilannesidonnaisuudesta. Olin puhunut workshopissa siitä, että saduttaminen auttaa aikuista ymmärtämään, mitä lapsi kokee, ajattelee ja tuntee, mikä hänen sisäisessä maailmassaan on tärkeää. Kun teimme tämän harjoituksen kolmituntisen workshopin loppupuolella, oli mielenkiintoista, että koko ajan tarina tapahtui kuvitellun lapsen mielessä, sisäisenä monologina.

Kun kysyin, mitä miehet ajattelivat sadutusmenetelmästä, iloisin ja puheliain heistä, pienimpien lasten kasvattaja vastasi: "Very nice and not expensive." Mielestäni paljon osuvampaa mainoslausetta sadutuksesta ei voisi keksiä. Nimenomaan kehitysyhteistyössä olemme pitäneet tämän menetelmän yhtenä etuna sitä, että se ei edellytä mitään kalliita hankintoja. Ja kauniin sadutuspeitonkin oppilaskoti sai lahjaksi Vaaka ry:ltä. Pienten lasten kasvattaja mielsi heti, miten hän voi lapsiensa kanssa käyttää lahjaa.

Kuva: Kirsti Palonen

Itä-Jerusalemissa on pamahdellut tänä iltana tuhkatiheään. Kun ihmiset ovat paastonneet ramadanin vuoksi koko pitkän päivän he odottavat innokkaina ensin pamausta, joka ilmoittaa, että paaston voi rikkoa. Näillä seuduin oli epätavallisen paljon ihmisiä liikkeellä jo hyvissä ajoin ennen tätä; mentiin ystävien luokse iftar-aterialle. Ja juhlan kunniaksi on sitten paukuteltu ilotulitusraketteja ja kaikkea, mistä irtoaa ääntä.

Kirsti Palonen