Kun poika on yhdeksän vuoden iässä, on isä hänen elämänsä tärkeimpiä henkilöitä. Ali on nyt kertonut meille elämästään kolme kertaa. Sodan aikana Shatillassa hän ikävöi etelään jäänyttä isäänsä. (ks. tämä blogi 17.8.2006).

Tapasin Alin tammikuussa hänen omassa kodissaan Majdalzounin kylässä. Silloin hän tunsi olevansa turvassa, kun koko perhe oli yhdessä. Jamal, Alin suosikkityöntekijä BAS:ista, kirjasi muistiin hänen senhetkiset tunnelmansa:

Sota loppui ja tulimme takaisin kotiin ja näin koko kylän.. Nyt haluan kertoa Sinulle toisesta kylästä jonka nimi on Shameh. Näin, että se oli kokonaan tuhottu, ja näin kissan juoksevan tiellä ja näin ihmisten katsovan talojaan. Ja myös Ibrahimin äidin talo oli täysin tuhottu. Ibrahim on isäni Hamzan ystävä. Olin surullinen kylän vuoksi ja Al Mansorin vuoksi.

Minua pelotti, kun näin, että ovemme oli auki. Mutta sisareni kihlattu Kassem Jamal El Dien siivosi talon ja jääkaapin, hän ja naapurimme Mohammad. Sitten nukuin, ja talomme ikkunat olivat auki. Mutta minä en pelännyt, koska äiti ja isä ja sisaret ja veli olivat kaikki kotona.

Aamulla menin parvekkeelle ja otin kiikarini. Näin koko kylän, ja moskeija oli osittain tuhottu. Lehmä, jonka maitoa join, kuoli. Täällä oli myös lehmätila ja kaikki lehmät kuolivat. Nyt juon maitopulverista tehtyä maitoa.

Ajattelin ystävääni Ali Nazhaa Beirutista, Shatillasta, miten leikimme altaassa Shatillassa ja pesuhuoneessa. Hänellä on kylpyhuone kotinsa katolla. Walid, Ahmad, Khaled ja minä otimme Ali Nazhan puhelinnumeron, ja nyt puhun hänen kanssaan puhelimessa. Kaipaan heitä paljon ja kaipaan keskuksen järjestämiä toimintoja.

Olen poika, joka pitää paljon jalkapallosta. Pelaan ystävieni Ahmadin, Mohammadin ja Issan kanssa, koska heidän luonaan on paljon maata. Haluaisin tulla jalkapallonpelaajaksi. Haluaisin olla maailman paras jalkapallonpelaaja.

Me jakaudumme kahteen joukkueeseen, toinen punaiset ja toinen keltaiset. Minä pelaan puolustajana, ja kerran me voitimme 3 - 0, keltaiset punaisia vastaan. Nyt minulla on kolme päivää lomaa koulusta. Haluan tehdä kaikki kotiläksyni, koska maanantaina meillä on jalkapalloa.

Toivon, että voisin osallistua Golden Cupiin ja olla paras jalkapallonpelaaja maailmassa. Menen kentälle, jonka nimi on Saud ja katselen jalkapallopeliä. Kun joku tekee maalin, sanon, että olisin halunnut olla se maalintekijä.

Ali Hamza, 9v
4. luokka, hallinnon koulu
Saduttaja: Jamal Abou Saleh, 35v
Majdalzoun, 18.1.2007


Noin kuukausi sitten Alin isä törmäsi samaan viholliseen kuin päivittäin yksi tai useampia ihmisiä etelässä. Rauhoittaakseni lukijaa haluan kertoa jo etukäteen, että tarinalla on onnellinen loppu. Sen kirjasi jälleen Jamal:

Isäni oli keräämässä romurautaa. Ja kaivinkone rupesi kaivamaan ja ajoi rypälepommin yli. Isä oli koneen edessä, ja pommi haavoitti häntä käteen, päähän ja toisen korvan taakse. Haavoituttuaan hän huusi kuljettajalle: "Älä tule lähelle tätä aluetta. Käänny takaisin, pysäytä kone ja vie minut sairaalaan. Sairaalan nimi on Najem (noin puolen tunnin ajomatkan päässä Alin kotoa, suom. huom.).

Sisareni mies Kassem tuli ja kehotti äitiäni pukeutumaan ja kertoi, että isä oli kaatunut maahan ja haavoittunut pommista. Hän sanoi vain, että isä oli kaatunut ja haavoittunut. Äiti sanoi Kassemille: "Älä laske leikkiä." Mutta Kassem sanoi: "En, vaan kerron totuuden, että pommi on haavoittanut miestäsi Hamzaa. Kun kuulimme nämä uutiset isästä, aloin itkeä, ja äiti lähti sairaalaan Souriin (Tyros, suom. huom.). Minä ja veljeni ja sisareni jäimme kotiin. Illalla menin Hakeme-tädin luo, ja kävimme myös isän luona sairaalassa.

Isä oli sairaalassa kolme päivää ja hän pääsi sairaalasta terveenä ja hyvässä kunnossa. Naapurit alkoivat tulla tervehtimään isää, ja äiti teki isälle hyvää ruokaa. Isä pitää erityisesti sodasta (kääntäjän ongelma: arabiankielinen sana on "soda", joka merkitsee jotain sisäelintä; avustajani ei tiennyt englanninkielistä sanaa, suom. huom.), ja isä syö sitä raakana. Hän joi myös Pepsiä.

Minä söin hänen kanssaan. Syödessäni isän kanssa olin onnellinen. Kun isä oli sairaalassa, olin surullinen enkä pystynyt syömään. Pelkäsin hänen vuokseen. Mutta nyt olen hyvin onnellinen, koska isä on taas terve.

Olen kysynyt isältä, miten hän haavoittui, ja hän kertoi sen minulle siten kuin kerroin sen tarinani alussa.

Sitten tuli sotilas ja räjäytti seitsemän pommia isän onnettomuuden jälkeen.

Toivon, että isäni elää pitkän elämän ja että kaikki, joiden ammattina on räjäyttää pommeja, poistaisivat kaikki pommit maaperästä, jotta voisimme elää kaikessa rauhassa.

Ali Hamza, 9v
4. luokka, hallinnon koulu
Saduttaja: Jamal Abou Saleh, 35v
Majdalzoun, 30.3.2007


Alin kertomuksesta jäi puuttumaan vain, että isä ei kuule tällä hetkellä toisella korvallaan. Jatkohoito on edelleen menossa.

Äiti valmisti perheelleen ja meille vieraillekin hyvää ruokaa. Aterian jälkeen miehet poistuivat ja äitikin alkoi kertoa: Hän koki vanhenneensa viisi vuotta sitten, kun sisaren 20-vuotias poika kuoli moottoripyöräonnettomuudessa. Sen jälkeen Shatillassa asunut isä kuoli. Alin äitiä vaivaa se, että isä oli kuollessaan yksinään.

Isän eläessä hän yöpyi aina tämän luona vieraillessaan Shatillassa. Evakkoaikana hän kaiken muun pelon ja ahdistuksen lisäksi tunsi ahdistusta isänsä kuolemasta. Nyt ei enää ollut isän kotia, minne mennä, vaan raskaana oleva äiti ja seitsemän lasta ahtautuivat yhteen huoneeseen äidin veljen luona.

Alin äiti liikuttuu kyyneliin asti, kun puhuu siitä, miten huolissaan hän on psyykkisesti sairaasta veljestään, jonka tapasimme Shatillassa kolme päivää sitten.

Kaksi merkittävää perhetapahtumaa voidaan kirjata kesän jälkeen. Sodan aikaan vielä kihloissa ollut vanhin tytär on avioitunut ja muuttanut 19-vuotiaana asumaan miehensä kanssa. Kahdeksas lapsi, tyttö, syntyi terveenä ja on nyt 5-kuukautisena kaikkien lemmikki. Tosin neljävuotias veli lienee mustasukkainen nuorimmaisen aseman menettämisestä, koska hänen mielestään maito maistuu nykyään parhaalta tuttipullosta juotuna.

Äiti kertoo myös siitä, miten sodanuhka on koko ajan mielessä. Libanonissa liikkuu monenlaisia huhuja ja ennusteita, esim. että uusi sota Israelin kanssa alkaa huhtikuussa tai heinäkuussa. Äiti sanoo, että jos huhtikuusta päästään ohi ilman sotaa, voi vähän rauhoittua. Myöhemmin Jamilé kertoo muista ennusteista: Pian räjähtää uusia pommeja. Merkittäviä ihmisiä surmataan. Libanon on varuillaan; on kyseessä sitten libanonilainen tai palestiinalainen.

Mutta yhtäkkiä kyynelistä ei ole tietoakaan, kun Jamal ja perheen naisväki alkavat tanssia dabkea kamiinan ympärillä. Vauvakin pääsee mukaan äidin sylissä.

Kirsti Palonen