lauantai, 30. kesäkuu 2007

Siirtyminen uuteen blogiin. Tervetuloa nettisivuille vastuu.fi

Terveiset Beirutista, jonne saavuin varhain aamupuolella. Kirjoitin juuri avausjutun uuteen blogiin. Psykologien Sosiaalinen Vastuu on saanut uudet nettisivut, ks. vastuu.fi

Jatkan blogikirjoittamista PSV:n sivuilla. Klikkaa Libanon ja vasemmasssa alalaidassa on otsikko Viimeisimmat uutiset. Opettelemista on; kirjoitukseni on oudon aukollinen. Toivottavasti paranee.

Kiitos kaikille blogin lukijoille. Toivottavasti siirrytte uuteen osoitteeseen.

Kirsti Palonen

 

torstai, 28. kesäkuu 2007

Sokeana sodan keskellä: En pystynyt puhumaan enkä tuntenut mitään

Naharnetin mukaan Libanonin armeija surmasi aikaisin tänään torstaina kuusi Fatah al-Islamin taistelijaa lähellä Qalamounin kaupunkia Pohjois-Libanonissa. Sotilaslähteiden mukaan armeijan helikopterit ajoivat takaa Fatah al-Islamin miehiä, jotka piilottelivat Qalamounin metsissä ja luolissa. Kuolleista kolme oli saudeja, kaksi libanonilaista ja kuudennen henkilöllisyys ei ollut välittömästi selvillä.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Nahr el-Baredista uutiset ovat samanlaiset kuin muulloinkin viime päivinä: ajoittaista ampumista. Ja jossain siellä 1.000 – 2.000 ihmistä on sinnitellyt 40 päivää. 27-vuotias Mohamad Mubada pääsi onneksi sieltä pois jo taistelujen alkupäivinä. Hän kertoo, miten sokeana koki tilanteen, josta näkevienkin oli vaikea selvitä.

 

Ei ollut koskaan tullut mieleemmekään, että sellainen taistelu voisi tapahtua. Heräsimme ampumisen ääniin, mutta ajattelimme, että se oli jokin yksinkertainen väärinkäsitys, joka ratkeaisi pian.

 

Menimme kadulle. Äkkiä pommi putosi lähelle. Tunsin rintaani ahdistavan ja kykenin tuskin hengittämään. Joku ohjasi minut vanhempieni talon. Ampuminen jatkui. Pelkäsin kovasti ja pyysin heitä viemään minut suojaan.

 

Kahden tunnin päästä eräs mies meni viemään lapsiaan. Häntä osui selkään eikä kukaan uskaltanut pelastaa häntä. Hän kuoli keskelle katua. Hänen hirveän kuolemansa jälkeen minusta tuntui, ettei ollut mitään toivoa ja jokainen oli kuoleva.

 

Kun pommi putosi hyvin lähelle, olin niin peloissani, että romahdin psyykkisesti. En pystynyt puhumaan enkä tuntenut mitään ennen kuin huomasin olevani jonkun kotona. Vanhempani olivat toisessa suojassa. Sisareni toi ruokaa, koska en ollut syönyt koko päivänä.

 

Toisena päivänä ihmiset kuulivat, että leipää oli jaossa. Mutta valitettavasti tarkk’ampuja alkoi ampua ihmisiä, ja yhtä miestä ammuttiin päähän.

 

Punainen Risti evakuoi minut ja vei minut Beddawiin. Olin siellä sitten yksin enkä tiennyt, missä perheeni oli. Aloin etsiä koulun ympäristöstä, kunnes äitini löysi minut.

 

Minulla on vain yksi pyyntö: lakatkaa taistelemasta toistenne kanssa.

 

Kirsti Palonen

keskiviikko, 27. kesäkuu 2007

Kiitämme lahjoituksesta

Kollega, joka ei halua nimeään julkisuuteen, on lahjoittanut 10.000 euroa käytettäväksi Beit Atfal Assumoudin avustustyöhön palestiinalaispakolaisten hyväksi. Sydämellinen kiitos lahjoittajalle!

159543.jpg

Nahr el-Baredin runsaat 30.000 asukasta tarvitsevat tukea vielä pitkään. Nyt he ovat muilla pakolaisleireillä tai muualla sukulaisten luona odottamassa, että taistelut ovat ohi ja leiri raivattu miinoista ja räjähtämättömistä ammuksista. Sen jälkeen he pääsevät leiriin, joka on suurelta osin raunioina. Silloin alkaa kaikkinainen, myös psyykkinen jälleenrakennustyö. Yhteistyöjärjestöllämme on siinä merkittävä osuus.

Voit auttaa BAS:ia auttamaan Nahr el-Baredin pakolaisia PSV:n kautta.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Keräystili: Libanon / Psykologien Sosiaalinen Vastuu

Sampo 800019-703530

Viitenumero: 1656

Keräyslupa: OKU 1819 A

 

Kirsti Palonen

 

keskiviikko, 27. kesäkuu 2007

Älä mene lähelle, älä koske

Vaikka paikalliset ja kansainväliset tiimit ovat aloittaneet tiedotuskampanjoita ammusten tuottamista vaaroista Nahr el-Baredin leirillä, Beddawin leiriin väliaikaisesti asettuneet pakolaiset ovat ilmaisseet huolensa, että kampanjat eivät tavoita joitakin asukkaita. Tästä kertoo tämän päivän The Daily Star. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

"Tarvitsemme ehdottomasti enemmän tietoa tästä asiasta", sanoo Waled Awat, filosofian opettaja Nahr el-Baredista. Hän on mukana levittämässä UNRWA:n ja UNICEF:in miinatiedotusta. "Tällä hetkellä teemme työtä kouluissa ja Beddawin leirissä, mutta koulujen ulkopuolella asuvat eivät saa tietoa", kuvaa Awat hankkeen tämänhetkistä tilannetta.

 

YK, Punaisen Ristin Kansainvälinen Komitea ja paikalliset kansalaisjärjestöt ovat alkaneet järjestää Beddawissa tilaisuuksia, joissa annetaan pakolaisille tietoa miinoista ja räjähtämättä ammuksista, jotka ovat jääneet räjähtämättä Fatah al-Islamin ja Libanonin armeijan jäljiltä. Awat on osallistunut kahteen ensimmäiseen tilaisuuteen ja kuvaili niiden sisältöä The Daily Starille.

 

Ensimmäisen tilaisuuden otsikko oli "Älä mene lähelle, älä koske, kerro jollekin". Siinä selitettiin, mihin pitää kiinnittää huomiota sekä mitä tehdä ja mitä taas ei, jos näkee epäilyttäviä tai outoja esineitä. Toinen tilaisuus oli spesifimpi. Siinä leiri jaettiin pienempiin osa-alueisiin. Jokaiselle alueelle nimettiin tietyt ihmiset vastuuhenkilöiksi.

 

Awatin arvion mukaan 50–60 prosenttia väestöstä on nyt saanut tietoa tilanteesta ja sen vakavuudesta, mutta aina on olemassa vaara, että he eivät ota sitä tarpeeksi tosissaan. Kampanjassa kehotetaan ihmisiä pysymään poissa leiristä siihen asti, kunnes armeija ilmoittaa taistelujen loputtua leirin "puhtaaksi". Mutta Awatin mukaan paluuta ei ole organisoitu, joten on vaara, että asukkaat haluavat palata välittömästi.

 

Eräässä koulussa, johon on majoitettu Nahr el-Baredin pakolaisia, Mahmoud Khodor, 12, toistaa ohjeita, joita hänelle on annettu: "Jos näen miinan, en mene sitä lähelle ja menen kertomaan jollekin viranomaiselle. Ne ovat erilaisia kuin tavalliset pommit ja ne ovat hyvin hyvin vaarallisia." Poika sanoo kuulleensa näistä asioista isältään ja lukeneensa julisteista, joita on huomannut ympärillään. Aika hirveältä tuntuu, että 12-vuotias lapsi käyttää ilmaisua "tavallinen pommi".

 

693707.jpg

 

Mahmoudin serkku, 21-vuotias Mohammad Khodor toteaa The Daily Starille, että miinoista tarvittaisiin yksityiskohtaisempaa tietoa. "Me olemme nuori sukupolvi emmekä ole tosielämässä kokeneet aikaisemmin mitään tällaista, toisin kuin vanhempamme", perustelee Mohammad.

 

Tiedotuskeinoina on käytetty lehtisiä, julisteita, opetustilaisuuksia ja televisiolähetyksiä. Waled Awat on huolissaan mm. niistä pakolaisista, jotka eivät ole enää pohjoisessa ja myös siitä, jaksavatko pakolaiset odottaa. Niin kauan kuin armeija kontrolloi leiriä, kukaan ei pääse palaamaan, mutta paine paluuseen tulee sitä kovemmaksi, mitä pidempään Nahr el-Baredin asukkaat joutuvat olemaan pois kotoa hankalissa oloissa.

 

Mohammad Khodor sanoo tästä asiasta: "Ymmärrämme, miten tärkeää miinojen raivaus on, mutta samaan aikaan haluamme vain päästä kotiin."

 

Tätä lukiessani mietin, olisiko miinavalistuksessa käyttöä niille BAS:n nuorille aktiiveille, joita Psykologien Sosiaalinen Vastuu ja World Comics Finland kouluttivat kesällä 2005 käyttämään sarjakuvaa kampanjavälineenä. Ensi viikolla pääsen neuvottelemaan siitä yhteistyöjärjestömme kanssa Libanonissa.

 

Mutta miinojen raivaamiseenkaan ei ole vielä päästy kaikessa rauhassa. Tänään keskiviikkona ajoittainen tulitus on edelleen jatkunut Nahr el-Baredissa ja armeijan kerrottiin ampuneen tykkitulta Fatah al-Islamin jäljellä olevien taistelijoiden asemiin.

 

Tästä huolimatta puolustusministeri Elias Murr totesi eilen jo toistamiseen viikon sisällä, että armeija on suorittanut sotilaallisen tehtävänsä hävittämällä ja valtaamalla kaikki Fatah al-Islamin asemat Nahr el-Baredin leirillä.

 

Puolustusministeri Murr totesi dubailaiselle Al-Arabiya televisionille, että armeija kontrolloi nyt 80 prosenttia Nahr el-Baredin leiristä.

Eri lähteiden mukaan 200–300 Fatah al-Islamin taistelijaa on saanut surmansa. Monet heistä eivät ole sen paremmin palestiinalaisia kuin libanonilaisia, vaan islamisteja, jotka edustavat eri kansallisuuksia ja tulevat eri maista, jopa esim. Bangladeshista ja Marokosta.

 

AFP:n tietojen mukaan palestiinalaiset ryhmät suojelevat Nahr el-Baredin leirissä vielä olevia siviilejä leirin eteläosassa olevalla alueella. Tämä on sovittu armeijan kanssa turva-alueeksi.

 

Kirsti Palonen

 

tiistai, 26. kesäkuu 2007

Nahr el-Baredista paenneet vanhukset kertovat 4: Juoksin kuin hullu hakemaan apua pojalleni

Kun kriisi- ja katastrofityötä suunnitellaan, pyritään yleensä ottamaan huomioon erikseen ne, joita pidetään katastrofeissa keskimääräistäkin haavoittuvampina. 65-vuotiaan Zahra Abu Nea’ajin poika kuuluu tällaiseen erityisryhmään. Hänellä on Downin syndrooma.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Olimme kotona, kun kiivas ampuminen alkoi ja meidän oli liikuttava talosta toiseen, kunnes poikani Saleh ei enää pysynyt jaloillaan. Hän alkoi vapista ja huusi kovaa.

 

Ammus osui ikkunaan, emmekä pystyneet enää näkemään toisiamme. Poikani makasi maassa shokissa eikä kyennyt liikkumaan. Luulin, että häneen oli osunut, mutta hän olikin tajuton.

 

Aloin hieroa häntä vedellä, kunnes naapurimme tuli ja auttoi raahaamaan hänet suojaan. Jäimme sinne, koska poikani oli niin väsynyt.

 

Kun tuli rauhallisempaa, menimme takaisin kotiin. Mutta ampuminen alkoi uudestaan. Juoksimme moskeijaan. Mutta siihenkin osui, ja kaksi ihmistä kuoli.

 

Pakenimme pommisuojaan. Kuulin, että lähellä oli ambulanssi. Juoksin kuin hullu hakemaan apua pojalleni. Palasin mukanani nuori mies, joka auttoi minua.

 

Ohi ajoi auto, joka oli ahdettu täyteen ihmisiä. He kantoivat poikani ja panivat hänet muitten päälle. Ja meidät vietiin Beddawiin.

 

Miten yksinkertaiselta palestiinalainen Nakba tuntuikaan verrattuna tähän. Jumalani, koko maailma on meitä vastaan.

 

Palestiinalaisella Nakballa Zahra Abu Nea’aj viittaa siihen, kun hän pakeni perheineen Palestiinasta Libanoniin vuonna 1948. Zahra oli tuolloin noin 7-vuotias. Silloin hän oli lapsi, joka pystyi turvaamaan aikuisiin. Nyt hän on vanhuusiän kynnyksellä oleva äiti, jonka poika ei pysty itse huolehtimaan itsestään kaoottisessa ja ylivoimaisessa tilanteessa. Entä jos poika tai äiti ei olisikaan ollut kotona taistelujen alkaessa? Miten silloin olisi pojalle käynyt? Olisiko löytynyt naapuria, joka omassa hädässään olisi ymmärtänyt auttaa avutonta kehitysvammaista miestä?

 

Mikä vaikutus ihmiseen on lähes 60 vuoden pakolaisuudella ilman kansalaisoikeuksia maassa, joka on kokenut tuona aikana monia sodan vuosia ja joka on niiden aikana useaan otteeseen kohdistanut väkivaltaisuuksia ”vieraitaan” vastaan? Zahra antaa kertomuksessaan yhden vastauksen. Tällainen historia vaikuttaa asenteisiin. Pakolainen kokee kaikkien suhtautuvan heihin vähintään kielteisesti, ellei vihamielisesti ja hyökkäävästi. Ajoittain tälle kokemukselle saattaa olla perusteita, kuten tällä hetkellä nähtävästi Pohjois-Libanonissa. Ajoittain suhtautuminen palestiinalaisiin ei ehkä ole varsinaisesti aggressiivista, mutta kuitenkin välinpitämätöntä.

 

Entä Nahr el-Baredin tilanne? Libanonilaislähteissä on kerrottu, että tänään hiljaisen aamun jälkeen armeija suuntasi jälleen Fatah al-Islamin oletettuja olinpaikkoja kohtaan raskaan tykkitulen. Ya Libnanin mukaan armeija on tänään Nahr el-Baredin taistelujen 38. päivänä informoinut saavutuksistaan:

-          40 Fatah al-Islamin taistelijaa on pidätetty.

-          Tänään surmattiin 15 Fatah al-Islamin taistelijaa, kun nämä yrittivät tunkeutua armeijan asemiin Nahr el-Baredissa.

-          Leiristä on poistettu 40 Fatah al-Islamin asemiehen ruumista.

 

Kaikkiaan armeijan mukaan 300 militanttia on surmattu tai haavoitettu 20.5. jälkeen.

 

Suomen Yleisradion radiouutisissa todettiin eilen illalla, että Libanonin armeija on edelleen taistellut palestiinalaista ääriryhmä Fatah al-Islamia vastaan. Mutta yleensä Fatah al-Islamia ei nimitetä palestiinalaiseksi ääriryhmäksi. Ryhmän johtaja todetaan palestiinalaiseksi, mutta sen jälkeen jäsenille luetellaankin yleensä muita kansallisuuksia, esim. libanonilaisia radikaaleja sunneja, saudeja, syyrialaisia, muita arabeja ja vain tusinan verran  libanonilaisia

 

Kirsti Palonen