Liliane Younes kävi Suomessa sen tunnetun syyskuun yhdennentoista viisivuotispäivän aattona. Hän totesi, että viiden vuoden takaisten tapahtumien jälkeen USA:n asenteet arabimaita kohtaan ovat muuttuneet paljon: "He ajattelevat, että koska he olivat uhreja, heillä on oikeus tehdä, mitä haluavat. Condoleezza Rice on sanonut, että he haluavat muuttaa koko arabimaailman kartan. Nyt he kostavat arabimaille. Heidän kostoaan on, että he ottavat irti kaiken hyödyn, minkä sodalla saavat. He lupaavat tuoda demokratian, mutta sen sijaan he istuttavat maahan sisällissodan."<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Liliane kertoi, ettei hän ole koskaan ollut minkään poliittisen puolueen jäsen, vaan täysin epäpoliittinen henkilö. Hän jatkoi, että kun elää Libanonissa, jossa jokainen oli kuolemanvaarassa, ei voi olla ottamatta puolta: "Minä olen ihmisen puolella."

 

"Kun matkustan Euroopassa ja näen millaista täällä on, ihmettelen, miksi meidän on pakko tasaisin välein altistua aina samalle sairaudelle", kuvasi Liliane tuntemuksiaan ulkomailla.

 

Olen tänään useita kertoja muistanut kolmea muuta matkalaista, jotka istuivat olohuoneessani tasan viisi vuotta sitten. BAS:n Family Guidance Centerin psykologi Soha Abdul Rahman, erityisopettaja Mona El Baba ja puheterapeutti Wissam Halawi tuijottivat televisiota, jossa lentokoneet törmäsivät World Trade Centerin kaksoistorneihin yhä uudelleen ja uudelleen. Kukaan ei puhunut.

 

Lopulta Mona sanoi: "Minä tunnen sodan hajun."  Ja minä taas muistan tämän toteamuksen varmaan aina syyskuun yhdentenätoista. Kysyin, miltä sota haisee. Monan oli vaikea selittää, mutta hän kertoi sen olevan sekoitus, jossa sementtipölyn lisäksi haisee, että jotain palaa. Seuraavien päivien aikana sain oppitunnin siitä, miten vanhat traumat aktivoituvat, kun tapahtuu jotain uutta, mikä ikään kuin koukkaa aiemmat tuntemukset ja muistikuvat pinnalle kuin ne tapahtuisivat tänään.

 

Mona eli nuoruuttaan Beirutissa sisällissodan aikana ja kertoi, miten joutui äidin ja sisarusten kanssa kyläilemään lähdettyään viettämään viisi päivää pommisuojassa ilman ruokaa. He kuulivat ympärillä riehuvien taistelujen äänet ja näkivät, miten ihmisiä ammuttiin kadulle. Kotiin jääneeseen isään ei saatu yhteyttä, ja erilleen joutuneet perheenjäsenet pelkäsivät myös toistensa hengen edestä. Kun taistelut lopulta hiljenivät ja pommisuojasta päästiin ulos, Mona muistaa ajatelleensa vain syömistä.

 

Viisi vuotta sitten Mona oli Suomessa, hänen aviomiehensä ja lapsensa olivat Beirutissa ja lennot sinne oli peruutettu. Naiset eivät päässeet matkustamaan silloin kuin piti. Se oli heille ja Monalle lasten vuoksi erittäin ahdistavaa.

 

Kaikkien ahdistusta lisäsi heidän välitön ennakointinsa siitä, että arabeja syytetään ja USA kostaa tapahtuneen arabimaille. Niin, miten on käynyt heidän ennakoinnilleen? Liliane vaikutti olevan sitä mieltä, etteivät viiden vuoden takaiset vieraamme kovin harhaan osuneet.

 

Yhdysvalloissa on vietetty vuosipäivää. Libanonilaisilla ja Libanonissa asuvilla palestiinalaisilla on monta omaa vuosipäiväänsä. Israel järjesti tänä kesänä heille uusia. Yleensä traumaattisten muistojen ja kriisireaktioitten intensiteetti vähenee ajan myötä. Mutta traumaattisten tapahtumien muistot eivät koskaan katoa kokonaan. Erilaiset elämäntapahtumat voivat laukaista uudelleen voimakkaita traumareaktioita.

 

Vuosipäivän lähestyessä traumatisoituneen ihmisen käyttäytyminen saattaa hyvin äkillisestikin muuttua. Kaikenikäiset voivat kokea silloin uudelleen samoja tunteita ja reaktioita, joita liittyi alkuperäiseen traumaan. Vuosipäiväreaktioita voi esiintyä, vaikka ei tietoisesti edes muista vuosipäivää.

 

Vuosipäivään liittyy mielessämme eräänlaista magiikkaa, pelkäämme enemmän tai vähemmän tietoisesti, että paha toistuu. Syyskuun yhdennentoista ja samantapaisten tapahtumien yhteydessä poliitikot ja erilaiset muut ennustajat saattavat myös nostattaa erilaisia vihollis- ja uhkakuvia, jotka pahentavat yksittäisten ihmisten vuosipäiväreaktioita. Samoja vaikutuksia on aiempien tapahtumien jatkuvalla kertaamisella tiedotusvälineissä.

 

Monet kokevat vuosipäivän tuottavan vähemmän oireita, mikäli etukäteen ymmärtää sen, että päivä on erityinen,  valmistautuu viettämään sitä sen mukaisesti ja hyväksyy omat reaktionsa. Useimmat ihmiset alkavat tuntea olonsa paremmaksi viikon tai kahden kuluessa. Turvallisuudentunne lisääntyy vuosi vuodelta, jos paha ei pääse toistumaan. Tätä ei ole Libanonissa asuneille suotu. Pikemminkin heille annetaan säännöllisin välein muistutus siitä, että paha heidän elämässään voi toistua.

 

Sota on sairaus. Muitten sairauksien voittamiseksi pannaan paljon rahaa likoon. Sotasairautta ylläpidetään valtavilla rahasummilla. Jos Painonvartijoitten laihduttajaryhmäläinen erehtyy mässäämään ja siten vaarantamaan vain oman henkensä, hän joutuu tavallisesti luotettavien tahojen mukaan maksamaan erehdyksestään rahaa. Tietenkin Israelin hävittäessä naapuriensa fyysistä ja psyykkistä terveyttä on kysymys paljon suuremmista rahoista kuin herkuttelija on tuhlannut oman terveytensä ja/tai kauneutensa turmelemiseen, mutta vähän samantapaista systeemiä pitäisi mielestäni tähänkin soveltaa.

 

Kirsti Palonen