Kommentissaan edelliseen merkintääni "Emme ole entisellämme" Sirkku kiinnitti huomiota siihen, että yksi BAS:n henkilökunnalta tulleiden viestien teema on aikaisempien kokemusten kertaaminen. Vastauksessani kirjoitin siitä lyhyesti.

Vanhat valokuvat antavat omaa vastaustaan siihen, miksi kriiseissä kerrataan aikaisempia kokemuksia. Nehän kertautuvat. Näkö-, kuulo-, hajuaistimukset kertautuvat. Näkymät ovat kuin silloin ennen, samoin äänet... Ja pelko on taas samaa kuolemanpelkoa.

Vuonna 1990 päättyneen sisällissodan jättämiä arpia on ollut Beirutissa runsaasti näkyvillä vielä vuosituhannen vaihduttuakin. Paikalliset ovat niihin tottuneet, eivätkä ne yleensä aiheuttaneet heissä emotionaalisia reaktioita, mahtoivatko edes niitä erityisesti rekisteröidä päivittäin ohi kulkiessaan. Mutta ensimmäistä kertaa Beirutissa vieraileva kiinnitti vielä ennen kesäsotaa huomiota näihin yli kymmenen vuotta vanhoihin sodan merkkeihin.

Näkymä Shatillasta vuonna 2002. Kuva: Ghadi Boustani

Näkymä Dahiehista vuonna 2006. Kuva: Ghadi Boustani

Myös useamman kerran Libanonin-kävijä tottui vuosien varrella siihen, että muistomerkkejä sisällissodasta oli eri puolilla Beirutia nähtävissä. Valokuvaan haluavien lasten kanssa saatettiin poseerata hymyssä suin, vaikka kuvassa näkyivät taustalla vanhojen pommitusten jäljet.

Kirsti Palonen ja Pipsa Standerholm tutustumassa Shatillan pakolaisleirin luontoon Metsämörriohjaajat ry:n hankevalmistelumatkalla vuonna 2002. Kuva: Ghadi Boustani

Kun katselin Ghadi Boustanin heinäkuussa ottamia Dahiehin-kuvia mieleeni tuli joistakin outo tunne kuin olisin nähnyt ne aikaisemmin. Ja olinhan minä nähnyt - melkein samat, monia melkein samoja.

Ghadi Boustanin kuvia Libanonista on enemmän nähtävillä Psykologien Sosiaalisen Vastuun ja Pysäyttäkää sota -verkoston yhteisessä valokuvanäyttelyssä Suomen Palestiinalaisten Siirtokuntayhdistyksen ja Pysäyttäkää sota -verkoston kampanjateltassa Elielinaukiolla ensi lauantaina 2.9. klo 12-14. Tervetuloa!

Kirsti Palonen